Suvivirsi – ah, tuo jokakeväinen riidankylväjä! Mistä muusta kappaleesta saadaan revittyä niin isot otsikot kuin tästä lempeästä ja varsin viattomasta keväisestä laulusta? No, joulujuhlien joulunäytelmästä tietysti, mutta se kuulunee samaan kategoriaan. En vain yksinkertaisesti jaksa tajuta, eikö ihmisillä ole mitään muuta tekemistä kuin pyöriä oman napansa ympärillä ja loukkaantua aivan kaikesta? 

Olimme mieheni kanssa vasta lehtihaastattelussa, jossa aiheena oli herkkyys parisuhteessa. Siinä yhtenä esiin nousseena sivujuonteena oli se, että kirjoitamme paljon toisillemme. Olen tuonut tätä julki joskus muissakin yhteyksissä ja aina olen saanut vähän samantyylistä kulmien kohottelua: ”Ai, kiinnostavaa, voiko noinkin tehdä? Onpa kiva idea!”  No miksi ei voisi? En tiennyt, että se olisi jotenkin mullistava keksintö, sillä meille se ollut ihan arkipäivää sen 20 vuotta, jotka olemme yhdessä tätä elämänpolkua matkustaneet. Maailma on pullollaan kyniä ja paperia, vihkoja ja tietokoneen tekstinkäsittelyohjelmia, myös puhelimen sovelluksia, kuten niinkin eksoottinen kuin WhatsApp, joten luulisi, että kirjoittaminen olisi jokseenkin arkipäiväistä. Kuitenkin koko ajan törmään siihen, ettei ole tultu ajatelleeksi, että sitä voisi hyödyntää myös parisuhteessa enemmän.

Tunnen useampia henkilöitä, joiden olen kuullut määrittelevät itsensä kyseisellä lauseella. Joskus aikoinaan tein itsekin niin, mutta onneksi sitä aika harvoin enää lipsahtaa. Esimerkiksi mieheni on tässä loistava, ja olenkin yrittänyt häntä jo useamman vuoden kouluttaa ajattelemaan toisin. Jos on aina tottunut ajattelemaan itsestään tietyllä tavalla, sitä näkemystä on aika hidasta muuttaa – tiedän! Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että se on aivan mahdollista, kun tietää mihin tarttua.

Kevään lahjakorttirumba alkaa äitienpäivän kynnyksellä. Hierontalahjakortti on taatusti toimiva ja usein myös toivottu lahja. Eikä siinä mitään, myös minä toivon niitä usein ja saankin. Niskani ovat kroonisesti jumissa tietokoneella nököttämisestä ja käsitöiden tekemisestä. On aivan ihanaa pötkähtää pöydälle möyhittäväksi, vaikkakin usein käsittelystä on rentoutuminen kaukana. Myös kasvohoitoon on aina kiva mennä: joku muu nyppii ja hieroo kasvoja, jonka lopputulemaksi saa freesin ja pikkuisen vähemmän väsyneen näköisen naaman. Hemmottelulahjakortit ovat erityisen ihania: ei tarvi ajatella mitään, ei edes puhua siitä, mikä minussa tällä kertaa on jumissa, vaan voi vain nautiskella. Mutta mihin unohtui mielen hieronta? Mielen hoito ja mielen hemmottelu? Kuinka moni niitä osti tai sai lahjaksi?

Muistilappu tuijottaa jälleen syyttävästi pöydältä: joko saat tämän homman viimein hoidettua?? Ehkä tunnin päästä, ehkä huomenna, ehkä ensiviikon torstaina, kun on parempi hetki? Ehkä sitten, kun tulen kotiin, tai sitten kun hiusväri on kuivunut ja pesty pois  - en nyt sentään voi alkaa soitella hiusvärit päässä kun puhelin sotkeutuu!

Sisukseni suorastaan hyppelivät ilosta, kun minulle tarjottiin mahdollisuutta lukea Nitta ”Keijumuori” Käen herkkyyskirja Tuulihattu – Ajatuksia ja kokemuksia erityisherkkyydestä. Olisin lukenut kirjan myöhemmin muutenkin, mutta enemmän kuin mielelläni kirjoitan siitä myös omia ajatuksiani, ja pohdin, millainen lukukokemus se tällaiselle toiselle erityisherkälle oli.

Tämä kysymys soi lakkaamatta päässäni silloin, kun olin nuori. Se vaikutti kaikkeen tekemiseeni ja olemiseeni, siitä oli tullut lähes pakkomielle, eräänlainen pakkoajatus, joka ei jättänyt koskaan rauhaan. Jännitin kaikenlaisia kohtaamisia, koska pelkäsin, että toiset ajattelevat minusta jotain negatiivista. Vaikka olin yksin, mietin usein silti, teinkö oikeita asioita oikealla tavalla. Se oli läsnä kaikkialla – varsinainen ajatusmörkö!

Tämä on yksi esimerkki Kirjeystävä-palvelusta. Ei kenenkään oikea kirje, vaikka voisi olla. 

Millaiselta sinun pelkosimulaatiosi näyttäisi? Tilanne, jossa menisit kohtamaan omat pelkosi ja taistelemaan niitä vastaan? Eräänlaisen pelkosimulaation voit järjestää itsellesi omien ajatusten ja mielikuvien avulla, jos vain uskallat.

Jokainen meistä katsoo maailmaa omien silmälasiensa läpi. Vaikka asuisimme samassa paikassa vierekkäisinä naapureina ja olisimme töissä samassa firmassa, meillä olisi silti aivan erilaiset tulkinnat kaikesta ympärillämme tapahtuvasta. Niin helposti sortuu siihen kuplaan, että oma käsitys olisi se oikein ja paras, vaikka se ei missään tapauksessa ole koko totuus – vain yksi kapea siivu kaikista eri näkemyksistä. Ainakaan se ei missään tapauksessa ole syy alkaa määräillä ja laittaa toisia ihmisiä arvojärjestykseen.

Oletko sinäkin sellainen? Minä ainakin olen. Edellisessä tekstissäni pohdiskelin motivaation vaikeutta, ja sivusinkin siinä kohtaa hieman sitä, miten saman vanhan jauhaminen alkaa helposti kyllästyttää. Tähän kohtaan ajattelin jatkaa sitä hieman ja vetäistä muutaman  sanasen elämyshakuisuudesta, koska se on myös tekijä, jonka olen huomannut vaikuttavan todella merkittävästi siihen, miksi saan tai en saa aikaiseksi mitään, tai varsinkaan pidettyä jotain rutiinia pidemmän aikaa.

Joulun jälkeen suklaa ja sohva houkuttelisivat huomattavasti enemmän kuin pääolkapääpeppupolvetvarpaat-jumppa ja kuntosalikortti. Toki nekin jaksavat pari viikkoa motivoida, mutta sen jälkeen olisikin taas niin kiva vain jäädä vällyjen väliin kutomaan sukkaa. Mistäpä sitä motivaatiota kaivaisi ja ennen kaikkea, miten sen saisi vielä pidettyä yllä?