Tämä on yksi lempiaiheistani! En edes muista, mistä sen alun perin löysin, mutta olen vuosien varrella muokkaillut sitä itsekin. Ajatus on hyvin yksinkertainen: kummalla mindsetillä sinä olet liikenteessä, Uhrin vai Selviytyjän? Onko kaikki aina muiden vika, ajelehditko elämäsi läpi voimatta vaikuttaa siihen lainkaan? Vai otatko elämäsi ohjat omiin käsiisi ja hyväksyt sen, että toisinaan voi olla ihan hyvä katsoa itseään peiliin? Kun näiden kahden tyypin eron tunnistaa, on helpompaa myös muuttaa oma ajatus- ja toimintamalliaan.
Aihe nousi mieleeni, sillä tänään meidän eteisessä tappeli taas kaksi Uhria. Äiti oli herättänyt liian myöhään, ei ollut laittanut puuroa valmiiksi, äiti oli piilottanut toisen sisäpelikengän (aivan tahallaan tottakai), myös toisen hanskan ja antanut aivan liian epäselvää ohjeistusta erilaisista ulkohousuista (joita oli tarjolla yhdet). Myös pipo haisi savulle, mikä oli uusi kiukuttelun aihe ja äiti taisi siihenkin olla jollain tavalla syypää, vaikka ei ollut mukana eilisellä koulun nuotioretkellä eikä missään kohtaa ehdottanutkaan toiseen pipoon vaihtamista. Enkä tietenkään eilen illalla sanonutkaan kymmentä kertaa, että voisi laittaa ne tavarat valmiiksi jo nyt, ettei tule sitten aamulla kiire ja hätä. Mutta en kuulemma siis sanonut, tai ainakaan sitä ei kuultu ja sekin oli äidin vika, olisi pitänyt puhua isommalla äänellä tai artikuloida selkeämmin. Kun Wilmaan kilahtaa myöhästymismerkintä, se on vain ja ainoastaan kamalan äidin vika: sillä, että itse makasi sängyssä vajaa puoli tuntia puhelimen kanssa ennen nousemista, ei toki ollut asian kanssa yhtään mitään tekemistä.
Eli ihan perustorstai.
Lapset ja teinit ovat tyypillisiä Uhreja. Uhrille on nimensä mukaisesti tyypillistä uhriutuminen. Hän ei voi vaikuttaa mihinkään: ihan sama mitä hän tekee, siitä ei ole mitään hyötyä. Toiset ihmiset ovat niitä, jotka tekevät Uhrin elämästä joko hyvää tai huonoa, hän vain koittaa selvitä ja toivoa, että tänään toiset olisivat suopealla tuulella eivätkä pilaisi hänen päiväänsä. Jos hän myöhästyy aamulla bussista, se on herätyskellon tai bussikuskin syy, omalla toiminnalla ei ollut myöhästymiseen osaa eikä arpaa. Erityisesti teini-ikää kolkuttelevat lapset ovat tästä varmoja: kaikki p*ska tässä elämässä on aina vanhemman vika. Jos ei vanhemman, niin ainakin opettajan tai luokkakaverin. Kasvaessaan ihminen (toivottavasti) oppii kuitenkin näkemään myös oman toimintansa osuuden syy-ja-seuraus-suhteissa. Kyllä aikuinenkin välillä lipsahtaa huomaamattaan Uhrin rooliin, jokainen meistä tekee sitä. Jotkut elävät Uhrina koko aikuiselämänsä huomaamatta sitä lainkaan. Tunnen ihmisiä, jotka ovat selkeitä Uhreja: tämä elämä nyt vain on tällaista, en voi sille mitään, kaikki on minua vastaan. Ajelehdin vain eteenpäin, en tiedä mitä tapahtuu, on aivan sattuman varassa käykö hyvin vai huonosti.
Uhrin seurassa on raskasta olla, koska perusvire on aina hyvin negatiivinen. Asiat vain tapahtuvat. Hän ei mitenkään näe, että omalla käytöksellään, murjotuksellaan ja valituksellaan hän samalla työntää ihmisiä luotaan ja saa heidät ärsyyntymään. Uhri kadehtii helposti muita ja vertailee itseään heihin: missä olen vähemmän, huonompi, mitä kaikkea minulla ei ole. Uhri kulkee silmälaput silmillä: näkökulma on kaventunut, vaihtoehtoja on vähän tai ei lainkaan. Asiat ovat melko mustavalkoisia, harmaan värisävyjä ei juurikaan niiden välissä ole. Toisilla on asiat paremmin, mutta (tämä on erityisen tärkeää!) itse ei ole valmis tekemään mitään korjatakseen tilannetta – ei voi, koska asioihin ei voi vaikuttaa! Uhri odottaa koko ajan ohjausta ja muutosta ulkopuolelta: toisten pitäisi tehdä muutos, jotta omasta elämästä tulisi taas parempaa ja kivempaa. Hän ei kuitenkaan ole valmis ottamaan neuvoja vastaan, vaan asioiden pitäisi mielellään tapahtua ilman omaa osallistumista.
Selviytyjä on Uhrin vastakohta. Selviytyjä tunnistaa, mihin asioihin voi vaikuttaa ja mihin ei. On turha surra asioita, joihin ei voi vaikuttaa, eikä niitäkään, joihin voi kannata murehtia, koska niille hän itse voi tehdä jotain. Kun hän aamulla myöhästyy töistä, hän tietää, missä vika on: hän heräsi liian myöhään, ei muistanut laittaa kelloa soimaan, tai torkutti aivan liikaa. Bussikuskille tai työkaverille raivoaminen ei poista myöhästymisen syytä, vaikka ärsyttääkin. Selviytyjä siis kaivaa ongelman juurisyyn esiin ja tekee siihen tarvittavat muutokset: seuraavana päivänä kello soi ehkä hieman aiemmin ja varmuuden vuoksi kahden kellon voimin. Selviytyjä ei ole valmis tekemään elämästään kärsimysnäytelmää, jos se on hänestä kiinni. Se, mikä ei toimi, laitetaan vaihtoon, mikään pakko ei ole koko ajan hakata päätään seinään. Hän ei odottele, että toiset tekevät hänet onnelliseksi, vaan tekee töitä sen eteen, ettei hyvä mieli olisi pelkästään kiinni toisten tekemisistä, vaan että hän osaisi luoda sitä itsekin.
Muista, että ääripäät ovat kärjistettyjä. Meissä kaikissa asuu Uhria ja Selviytyjää, ja ne aktivoituvat erilaisissa tilanteissa. Kun asiaan kiinnittää huomiota, on oikeastaan melko helppo tunnistaa, mitkä ovat niitä tilanteita, mitä lähestytään aina Uhrin tai Selviytyjän näkökulmasta. Kukaan ei jaksa olla koko ajan Selviytyjä, vaan ”kuoppapäiviäkin” tarvitsee välillä jokainen: niitä, että saa oikein luvan kanssa räytyä ja valittaa. Olennaista on, kuinka pitkäksi aikaa aikoo jäädä kuoppaan lepäilemään, vai aikooko jossain kohtaa kiivetä sieltä pois ja alkaa taas hallita omaa elämäänsä. Olennaista on myös huomata se, että voimme itse vaihtaa mindsettiä Uhrista Selviytyjäksi ja toisinpäin. Ne eivät tipahtele jostain, vaan ne ovat kokemusten ja historian kautta muodostuneita automaattisia toimintatapoja ja ajatusmalleja, joiden kautta suuntaamme huomiotamme.
Mielestäni hyvä huomaamisen paikka on, jos elämänpolku alkaa olla jatkuvaa kuoppaa. Tuolloin kyseessä voi olla haaste, josta on vaikea päästä yksin ylös. Esimerkiksi masennus on ongelma, joka ruokkii helposti Uhrimaista toimintaa, vaikka ei sama asia olekaan: kun mieliala on valmiiksi apea, näkökulmat kaventuvat pelkkiin kuoppiin ja hallittavuus ja kontrolli katoavat suuren kuoppamäärän edessä. Tämä taas ruokkii kuoppahavaintoja lisää. Jos kelkkaa onnistuu kääntämään välillä kuoppien ulkopuolelle, myös Uhrina oleminen voi hellittää: ehkä tähän asiaan pystynkin vaikuttamaan, ehkä olenkin tuossa ihan hyvä. Lohdullista on se, että myös tätä positiivista kierrettä voi vahvistaa ja ylläpitää, mutta se vaatii edes pienen Selviytyjän siemenen: minä HALUAN muuttaa tätä, en ole valmis heittäytymään vain elämänvirran riepoteltavaksi.
Uhri ei ole tahallaan hankala ihminen, hänellä ei vain ole tarvittavia työkaluja muuttaa asennettaan. Aika usein hän ei edes tiedosta olevansa Uhri. Vasta kun hän alkaa oivaltaa näiden kahden eron, ote alkaa hellittää ja näkökulmat avartua. On hyvin vaikeaa muuttaa mitään, mitä ei tiedosta. Tämän jälkeen on kuitenkin vielä hyväksyttävä, että lipsahtelee helposti Uhrin asemaan ja se on itselle tyypillistä. Jos siitä alkaa joka kerta syytellä itseään, se ei johda eteenpäin. Sen sijaan on parempi olla itselleen lempeä: nyt on näin, mutta yritän huomenna vähän eri tavalla. Ajattelen ja toimin näin usein, mutta se ei silti määrittele kuka ja millainen minä olen. Voin myös muuttua. Kun turvan tunne on palautettu ja Uhri huomaa, että hänellä on vaikutusvaltaa ja kykyä hallita elämänsä kaaosta, pystyvyyden tunne kasvaa kohisten. Ehkä en olekaan heittopussi, vaan aktiivinen osallistuja? Uhrina oleminen on suojautumismekanismi, jonka olemme oppineet jossain kohtaa elämäämme. Olisiko siitä aika jo päästää irti?
Missä tilanteissa sinä olet Uhri? Entä Selviytyjä? Miksi luulet, että juuri niissä hetkissä se on erityisen helppoa? Onko Selviytyjän hetkissä jotain, mitä voisi viedä myös Uhrin hetkeen? Entä miten Uhrina toimimisen huomaisi jatkossa helpommin?
Mukavaa päivää!❤️
t. Laura
Jatkan pohdintaa seuraavassa osiossa. Lue siis myös Uhri vai Selviytyjä, osa 2. Mietin, millaisilla arkisilla keinoilla Uhrin ja Selviytyjän asennetta voisi ruokkia ja korjata.
Jos tällä hetkellä Uhrina oleminen ja Kuoppapäivät jumittavat, tulethan mukaan Onnellisuushaasteeseen 1.10-31.10.2026. Sen tarkoituksena on pienillä kivoilla tehtävillä herätellä onnellisuuden ja kiitollisuuden tunteita sekä oppia näkemään niitä paremmin. Huomion suuntaamiseen voi itse vaikuttaa! Haasteeseen pääset mukaan somekanavissa (IG tai FB), sekä sähköpostitse: laita viesti ONNELLISUUSHAASTE laura@arjenvaripilkkuja.fi, niin lisään sinut listaan. Joka päivä uusi haaste, voit osallistua myös arvontaan, joka suoritetaan 1.11!
Lisää kommentti
Kommentit