”Ei tällä minun tekemiselläni ole mitään väliä!” Okei, myönnetään, tulee itsekin tätä sanottua vähän väliä, vaikka tiedän ettei kannattaisi. Koska todellakin on väliä! Se mikä tuntuu nyt aivan mitättömältä jutulta, voi loppupeleissä ollakin aika iso juttu ja sen seuraukset voivat olla yllättävän monitahoiset. Annapas kun selitän mitä tarkoitan.
Tasan 20 vuotta sitten lähetin yhden tekstiviestin. YHDEN VIESTIN. Tämä viesti saneli koko elämäni kulun tähän päivään saakka. Jos olisin jättänyt lähettämättä tuon viestin, olisin aivan eri ihminen kuin nyt. Enkä vain minä, vaan tällä yhdellä viestillä oli valtavan suuri vaikutus moneen muuhunkin ihmiseen. Ilman tätä viestiä edes kahta ihmistä ei olisi ollenkaan olemassa.
Olin tuolloin 21 -vuotias kasvatuspsykologian opiskelija. Olin juuri tullut kotiin perheemme yhteiseltä kesämökkireissulta. Asuin tuolloin vielä kotona (koska asuimme lähellä yliopistoa), mutta harkitsin vakavasti omaan asuntoon muuttoa. Illalla selailin viikon aikana kertyneitä posteja ja paikallislehtiä ja tuolloin tajuntaani jysähti eräs minipieni ilmoitus. Se oli kooltaan hyvin pieni, sisälsi vain pari lausetta, enkä normaalisti olisi kiinnittänyt siihen mitään huomiota. En yleensä edes lukenut mitään treffipalstoja (jotka siihen aikaan korvasivat Tinderin, joka vasta tuolloin teki tuloaan). En tiedä mikä universumi tuossa kohtaa liikautti mannerlaattoja, mutta minulle tuli äärimmäisen vahva tunne siitä, että ilmoituksen takana olisi hyvä tyyppi. Tämä kortti olisi PAKKO katsoa. En ollut koskaan aiemmin ollut parisuhteessa, en edes deittaillut kenenkään kanssa. Tästäkin lähettäjästä tiesin ainoastaan, että hän oli 22v nuori mies. Hetken aikaa pohdin, olenko täysin hullu, jos näin spontaanisti heittäydyn näin uhkarohkeaan kokeiluun (enhän edes nähnyt hänen kuvaansa mistään, saati mitään muita tietoja!). Enhän voi tietää, millainen sarjamurhaaja minua on vastassa. En kuitenkaan saanut rauhaa, joten myöhään illalla näpyttelin viestin ja lähetin sen. Viesti meni jotenkin tähän malliin:” Hei! Olen 21-vuotias opiskelijatyttö Oulusta. Olisi kiva kuulla sinusta lisää.”
Tämän viestin sai tosiaankin 22-vuotias nuori mies, josta tuli ensimmäinen poikaystäväni, nykyinen aviomieheni sekä kahden lapseni isä. Nyt olemme olleet 20 vuotta yhdessä, joista 15 naimisissa.
Mitä olisi tapahtunut, jos en olisi uskaltanut hypätä tuntemattomaan ja lähettää viestiä?
Kun eilen juhlimme vuosipäiväämme yhdessä poikiemme kanssa, nuorempi pojista sanoi: ”On se aika hyvä juttu että te tapasitte, koska ilman sitä meitä ei olisi olemassakaan.” En olisi tuolloin 21-vuotiaana osannut kuvitellakaan, miten kauaskantoiset seuraukset sen illan tapahtumilla oli. En olisi ikinä voinut kuvitella, että lähettämäni viestin seurauksena tähän maailmaan syntyisi kaksi huipputyyppiä.
MIETI NYT! Miten sinun elämäsi olisi mennyt, jos et olisi tehnyt jotain tiettyä päätöstä? Pientä valintaa? Uskaltanut tehdä jotain uutta?
Kun sitä alkaa ajatella, alkaa ihan hirvittää, miten pienistä asioista on kasvanut valtavia virtoja. Alkuvaiheessa se ei ole tuntunut miltään, tai no, viestin lähettäminen jännitti minua varmaan enemmän kuin ikinä mikään, mutta siis en todellakaan osannut aavistaa, mitä siitä seuraisi. Ei se silloin tuntunut samalla tavalla isolta jutulta. Mutta nyt kun sitä katsoo jälkeenpäin, se yksi viesti todellakin muutti koko elämäni.
Enkä tarkoita tällä vain ihmissuhteita, vaan mitä tahansa muutakin voi tapahtua, kun vain tekee jonkin pienen muutoksen. Tai oikeastaan se lähtee jo siitä, että HUOMAA mitä on tekemässä. Jos vaikkapa ryntäilee paikasta toiseen pää kolmantena jalkana stressipäissään, jo pelkästään sillä, että hidastaa parin hengenvedon ajaksi tahtia, voi olla yllättävän iso vaikutus koko hyvinvointiin. Kun siihen kiinnittää huomiota, on jatkossa entistä helpompi hengittää pari kertaa syvään. Ehkä siitä tulee jopa tapa. Ja kun siitä tulee tapa, se alkaa vaikuttaa enemmän ja enemmän tasapainottavasti koko hermostoon ja kehoon.
Painonhallinta on oikukas kaveri. Tuntuu, että mitä tahansa tekee, tulos on aina sama. (Tämä on minulle hyvin tuttua.) Oikeastaan kun aloin miettiä asiaa, tajusin, että kyllähän siinäkin pätee ihan sama. Jos en ollenkaan huomaa, mitä olen tekemässä, en voi tehdä asialle oikeastaan mitään. Kun alan kiinnittää huomiotani pieniin asioihin, voin alkaa huomata kaavoja ja kokonaisuuksia. Se, että lisään vaikka veden juontia, ei välttämättä näy kovinkaan suureellisesti painonhallintatilastoissa HETI. Mutta jos siitä tulee tapa, vaikutukset voivatkin olla pidemmässä juoksussa selvästi isommat. Jos kävelen yhdet portaat, se ei vielä liikauta askelmäärääni kovin mainittavasti, mutta jos alan kävellä portaita aina kun huomaan asian, monen vuoden aikana siitä on voinut olla oikeasti mitattavia hyötyjä. Jos jätänkin yhden suklaapatukan ostamatta, määrä voi vuoden mittaan olla jo melko suuri, jos siitä tulee pikkuhiljaa tapa. Tai toisinpäin!
Ongelmana onkin juuri se, että emme TIEDÄ, onko teolla vaikutusta myöhemmin ja sen takia se tässä hetkessä tuntuu turhalta. Onko luonnonsuojelun ja ilmastonmuutoksen kannalta mitään merkitystä otanko kauppaan oman kauppakassin vai ostanko taas uuden muovisen? Ehkei tässä hetkessä, mutta jos siitäkin tulee pikkuhiljaa tapa, muutaman vuoden päästä todellakin on! Ja ehkä en olekaan ainoa, joka sen tekee, vaan jos yhä useampi alkaa tehdä niin, alkaa syntyä yllättäen valtavan suuria virtoja.
Olkoon unelmasi mikä tahansa, se ei liikahdakaan eteenpäin ennen kuin alat kiinnittää siihen huomiota. Jos unelmoit olevasi kansainvälinen esiintyvä artisti, tuntuu ehkä vähäpätöiseltä harjoitella laulamista kylän baarin karaokessa. Mikä tahansa pieni asia voi liikauttaa lopulta isoja rattaita eteenpäin. Ehkä joku aivan satunnainen ohikulkija kuulee laulusi ja toteaa sinussa olevan potentiaalia, kutsuu sinut sukujuhliinsa laulamaan. Tai ehkä tarpeeksi harjoiteltuasi alat tuntea olosi sen varmaksi, että uskaltaudut hakeutumaan laulutunneille. Tai ehkä päädyt ystäväsi tutun tutun kautta harrastelijamusikaaliin, jonka yleisössä istuu tutuntutuntutun kumminkaimanpoika, joka ihastuu säkenöivään lavakarismaasi? Se, millä ei tunnu olevan tässä hetkessä mitään merkitystä, voi kuitenkin olla koko unelmasi tärkein päätös.
Kuinka moni tällä hetkellä esiintyvä artisti on aloittanut aivan nollasta? Kyllä, ne kaikki! Kukaan heistä ei ole syntynyt Olympiastadionille mikrofoni kourassa, vaan jokainen on aloittanut joskus. Toiset pienempinä, toiset vasta vanhempina. Mutta olennaista on ollut ALOITTAA JOSTAIN. Ihan vaan siitä, että on huomannut unelmoivansa jostain aiheeseen liittyvästä. On ollut kiva laulaa sukulaistädin juhlissa, näppäillä kitaraa, hoilottaa suihkussa.
Jos jokin juttu tuntuu hyvältä, se on askel oikeaan suuntaan, ihan sama mikä päämääräsi onkaan tai onko siitä edes mitään selvyyttä. Kun sen HUOMAA ja tekee sitä, mikä tuntuu hyvältä, on todellakin menossa sinne minne pitää. Ei tarvitse tietää minne, mutta silti suunta on oikea.
Vaativaisuuteen taipuva persoonallisuus voi tietysti hätääntyä, jos alkaa ajattelemaan tarkemmin sitä, miten isoja vaikutuksia pienilläkin jutuilla on. Jos syön tänään tätä tämän sijaan, vaikuttaako se koko loppuelämääni? Hyvin helposti tästä ajatuksesta voi saada aikaan hyvinkin pakonomaisen ahdistusreaktion. Vaikka millä tahansa tekemisellä tai valinnalla olisi seurauksensa, onneksi AINA VOI VALITA UUDESTAAN. Jos minä vaikka olisin tajunnut, että tyyppi jolle kirjoitan, ei ollutkaan kovin mukava, olisin ottanut oppini siitä ja mennyt eteenpäin. Ehkä se toinen olisi ollutkin sitten täysi timantti. Mutta en olisi ikinä voinut tietää, ellen olisi uskaltanut kokeilla. Jos ei olisi ollut ensimmäistä, ei olisi ollut toistakaan. (Mutta onneksi tämä keissi meni nyt kerrasta putkeen!) Joka tapauksessa ajattelen, etteivät vikavalinnatkaan ole vääriä, vaan vievät silti juuri oikeaan suuntaan karsimalla huonompia vaihtoehtoja matkan varrelta. Vaikka hakkaisi kuinka päätään seinään sen tuhat kertaa, ehkä se tuhannesyhdes on sitten se lottovoitto, joka räjäyttää koko pankin. Vinkeää on juurikin se, etten tiedä etukäteen, mikä juttu se on. Joten sen takia kannattaa vähän rohkeasti kokeilla!
Esimerkiksi näin kirjailijana minua lohduttaa kummasti se ajatus, että J.K. Rowling haki kustannussopimusta lukuisista eri paikoista, kunnes pieni marginaalinen kustantamo lopulta innostui hänen Harry Potter- käsikirjoituksestaan ja päätti kokeilla. Ei pelkästään kirjailijalle itselleen, vaan tuo päätös taisi olla myös kustantamolle aikamoinen jymypaukku. Eikä edes pelkästään niille, vaan miten isosti tuo yksi käsikirjoitus vaikutti koko kirjallisuuskenttään ja nuorten lukemisinnostukseen ylipäätään? Mitä kaikkea oheisjuttua tämä yksi päätös on poikinut sen jälkeen? Se on ulottanut lonkeronsa jopa minun, aivan random-suomalaisen kirjahyllyyn, jossa on 16 Harry Potter-kirjaa, ja joiden lisäksi innostuin lukemaan myös muuta fantasiakirjallisuutta, ja näiden kirjojen ansiosta kehityin todella paljon englanninkielisen tekstin lukemisessa juuri ennen ylioppilaskirjoituksia jnejne. Kustannussopimusta allekirjoittaessa Rowling tuskin tajusi, että auttaisi erästä opiskelijaa pääsemään läpi ylioppilaskirjoituksista ja sitä kautta opiskelemaan haluamaansa alaa ja innostuvansa siitä niin paljon, että alkaisi joskus hyvinvointialan yrittäjäksi.)
Aika harva edes tulee ajatelleeksi, miten paljon pieni kaunis sana tai hyväksyvä katse voi merkitä. Pelkästään se, että kääntää suupieltä ylöspäin, voi kääntää toisen ihmisen koko päivän täysin erilaiseksi. Sä et voi tietää, miten merkityksellinen juttu täysin huomaamaton teko voi olla. (Ja omaan vanhemmuuteen voi auttaa se, että vaikka itsellä olisi aivan superp*ska päivä, niin sinun ankea arkesi on kuitenkin jonkun toisen lapsuus, joten jos sitä suupieltä kohottaa joskus vaikka ihan muodonvuoksi, niin sillä voi pelastaa jonkun pienen ihmisen tulevilta isoilta terapialaskuilta.)
Niin, että kyllä sillä yhdellä viestillä voi olla iso vaikutus.
Mukavaa loppukesää!🌞
t. Laura
PS. TSEKKAA TARJOUKSET & VINKIT AIHEESEEN LIITTYEN:
Valmennukseni perustuvat pääosin tähän mantraan: TIEDOSTA, HYVÄKSY, MUUTA, NAUTI.
Eli aloita tiedostamisella, sen jälkeen hyväksy, tee tarvittavat muutokset (vaikkakin ihan minipienet) ja siitäpä se sitten lähteekin kivasti alamäkeen rullaamaan.
Olipa unelmasi mikä tahansa, autan tekemään siitä totta. Autan ottamaan sen ensimmäisen horjuvan askeleen, hakemaan lisää varmuutta ja luottamusta, pääsemään eroon häiritsevästä jännittämisestä tai ahdistuksesta, selvittelemään rajoittavia ajatussotkuja ja uskomuksia, kehittämään itsetuntemusta ja hyödyntämään juuri niitä omia voimavaroja, jotka tekevät sinusta täysin uniikin yksilön. Jos unelmasi on vielä epäselvä, autan sinua kirkastamaan visiota ja löytämään oman suunnan eteenpäin. Aloita esimerkiksi katsomalla ILMAINEN Unelmaminityöpaja TÄÄLTÄ.
Jos ihmissuhteesi kaipaavat siivoamista tai haluat ennaltaehkäistä pahimpia möhläyksiä, hääpäiväni kunniaksi HÄÄPÄIVÄTARJOUS on voimassa 23.7-26.7.2026. Sen kunniaksi saat
- Kohtaamisia – kirjoitusharjoituksia ihmissuhteisiin -vihkon hintaan 17,50e (norm.35e). Se sisältää 15 terapeuttista kirjoitusharjoitusta ihmissuhteisiin. Lue lisää TÄÄLTÄ.
- Yhdessä – valmennuksen (3x60min), joka pureutuu valitsemiisi ihmissuhteisiin useiden erilaisten harjoitusten ja näkökulmien kautta. Jos tällä valmennuksella et saa yhtään uutta näkökulmaa, niin et sitten millään! Yhdessä – valmennus tarjoushintaan 100e (norm. 160e). Lue lisää TÄÄLTÄ.
Lisää kommentti
Kommentit