Kirjoittaminen on aina ollut minulle kanava kertoa asioita, purkaa tunteita ja ajatuksia. Tänäänkin taas sain omia ajatuksia selviteltyä, kun kirjoittelin tunnin verran ajatuksenvirtaa kaikesta siitä, mikä ärsyttää. Eipä ärsytä enää. Sekavista ärsytyksistä tuli sanoja, sitten lauseita, kappaleita. Sitten ne menivät, hus pois. Nyt on taas olo, että voi aloittaa puhtaalta paperilta. Ihan parasta terapiaa, ja aivan ilmaista. Lisäksi kirjoitan tämän blogitekstin ja vähän tulossa olevaa kirjaani. Ihan parasta! Mikä on sinun tapasi tuoda ajatuksesi ja tunteesi ulos?
Osalle se voi olla musiikki: soittaminen, laulaminen tai säveltäminen. Missä olisimmekaan ilman niitä taitavia tyyppejä, jotka osaavat purkaa tunteitaan ja ajatuksiaan musiikin tekemiseen? Vaikka ei itse varsinaisesti tuottaisi musiikkia, voi olla esittämässä sitä, ja sitä kautta tuoda ajatuksia ja tunteita myös toisten ulottuville kuultavaksi. Jokaisella meistä varmasti on joku suosikkiartisti tai kappale, jonka sanoitus, sävellys tai ihan vain sen välittämä tunne voi olla äärimmäisen merkityksellinen. Jollain on ollut ajatus, jonka hän on pukenut sanoiksi ja melodioiksi, ja artisti välittää sen meille omalla tulkinnallaan. Silloin tuo yksittäinen ajatus, lause tai sana leviää eteenpäin ja koskettaa niitä, jotka pohtivat jotain samaa. Eikä se siihenkään pääty, vaan edelleen tuo ajatus jatkaa leviämistään kuulijan omissa toimissaan tuottaen ehkä jotain uutta, tai muuttuen ehkä konkreettiseksi toiminnaksi.
Mieti nyt ketjua, jossa musiikintekijä on yksin miettinyt jotain asiaa ja pukenut sen kappaleeksi, sanoiksi ja sävyiksi. Tämän kappaleen kuulijaa tämä ajatus voi auttaa jossain omassa henkilökohtaisessa pohdinnassaan, esimerkiksi vaikeasta sairaudesta tai ihmissuhteesta toipumisessa. Tämä paraneminen vaikuttaa jälleen tämän ihmisen toimintaan ja siihen, miten tuo ajatus jatkaa matkaansa esimerkiksi uuteen ihmissuhteeseen. Eikä musiikintekijä tietenkään alun alkaenkaan ajatusta ihan hatusta tempaissut, vaan se tuli jonkin toisen toiminnan mukana, herätti ajatuksen ja tunteen: tämä pitää saada ulos, tässä on jotain kiinnostavaa.
Ajatuksen voi tuoda ulos myös muulla tavoin, esimerkiksi lukuisilla muilla taiteen keinoilla: kirjallisuus, piirtäminen, maalaaminen, kuvittaminen, elokuvien ja videoiden tekeminen, pelisuunnittelu, valokuvaus, muotoilu, käsityöt, askartelu, editointi, äänisuunnittelu, teatteri, runous, tanssi, sirkus, ohjaaminen, sarjakuvat, digitaalinen taide, 3D-mallinnukset, arkkitehtuuri, sisustussuunnittelu, meikkitaide, muotisuunnittelu, kampaustaide, ruoanlaitto, leipominen – listaa voisi jatkaa aivan loputtomiin! Nämä kaikki ovat hyviä tapoja tuoda omia ajatuksia esiin. Siinä missä toiselle ajatus näyttäytyy väreinä ja muotoina, se voi toiselle esiintyä sanoina ja lauseina, kolmannelle taas ruoan tuoksuina ja kerääntymisenä yhteisen pöydän ääreen.
Lähes kaikki, minkä ikinä tuotamme, oli se sitten lapsenlapselle kudottu villasukka tai Euroviisujen lavashow, sisältää jonkin ajatuksen tai tunteen, minkä ympärille se on rakennettu, ja minkä haluamme tuoda toisten käsittelyyn. Villasukan tapauksessa se voi olla yksinkertaisesti välittäminen, Euroviisushowssa esimerkiksi tasavertaisuuden edistäminen tai yhteiskunnallinen epäkohta, minkä haluamme nostaa keskusteluun.
Joku voi ajatella, että Youtube- ja somevideot eivät ole kovinkaan luovaa puuhaa, eikä niissä ole mitään ajatusta. Kyllä on. Jokainen video lähtee jostain ajatuksesta tai tunnetilasta: mitä haluan tällä videolla näyttää tai tuottaa? Iloa, viihdykettä, naurua? Jännitystä? Esitellä uusia juttuja? Tsempata kokeilemaan uutta tekemistä? Jakaa vinkkejä ja ideoita helpompaan arkeen? Antaa pienen hetken vertaistukea? Näyttää pari hyvää niksiä pelata uusi taso läpi? Jakaa mielipiteitä ja herättää keskustelua maistelemalla kaikki karkkijoulukalenterit? Huonollekin videolle on jokin syy, miksi se on tehty.
Ihmisellä on aina ollut tarve ymmärtää maailmaa. Oma pohdinta voi konkretisoitua ympäristön ja sen ilmiöiden tutkimiseen tieteen keinoin. Senkin takana on aina jokin ajatus tai mielikuva, joka jää kutkuttelemaan aivojamme, ja haluaisimme tietää siitä lisää, tuoda sen ymmärtämisen kautta ehkä jotain uutta tähän maailmaan, vaikkapa uuden rokotteen tai lääkkeen muodossa. Taustalla voi olla ajatus paremmasta. Ei tarvitse, sillä pelkkä kiinnostus erilaisiin asioihin saa meidät innostumaan niiden tutkimisesta ja sitä kautta väylän omien ajatusten ja tunteiden purkamiseen. Äkkiseltään voisi ajatella, että tuskin hyönteis- , avaruus- tai historiantutkijalla on taustallaan kovin suurta luovaa tuskaa, mutta uskallan väittää että kyllä on: meitä kaikkia ajaa toimintaan jokin palo ja merkitys, joko se, että löydämme avaimia johonkin tai että voimme luoda jotain. Luonnontutkijalla ei välttämättä ole intressejä varsinaisesti luoda uutta lajia, vaan korostaa lajien monimuotoisuutta ja luoda niille sopivia ympäristöjä. Häntä voi ajaa laajempi koko maapalloa koskeva merkitys ja ymmärrys, yhteinen oleminen ja monimuotoisuuden ylläpitäminen. Ei ihan vähäpätöinen luova ajatus. Prosessi on tosin ehkä hieman pidempi kuin taidemaalarilla.
Mikä ikinä tapasi tutkia, hahmottaa ja luoda todellisuutta onkaan, se on hyvä tapa, jos se tuottaa sinulle ja muille hyvää. Vaikka kirjoittaisi minkälaista kauhumurhadekkaria, kirjailijan tarkoitus ei ole pelotella ja pahentaa kenenkään oloa, vaan ennen kaikkea viihdyttää ja tempaista lukija arjesta aivan toisiin maailmoihin.
Pelkästään luova työ ei ole ainoa keino purkaa ajatuksia ja tunteita, ja yritystä luoda maailmasta parempaa paikkaa. Voisi oikeastaan sanoa, että mikä tahansa ammatti kuvastaa jotain merkitystä ja ajatusta, vaikka se ei yhtä selvästi näkyisikään uusina tuotoksina. Mikä ajaa kätilöä joka päivä uudelleen synnytyssaliin? Entä hammaslääkäriä tuolinsa viereen? Mikä ajaa palomiestä joka kerta uudelleen palopaikalle? Kokkia patansa ääreen? Kirjastovirkailijaa kirjojen pariin? Uimaopettajaa jälleen altaan reunalle? Mikä saa rakennuspiirtäjän piirtämään uuden talon kaavakuvan? Entä hotellisiivoojan avaamaan jälleen uuden oven? Liittymämyyjää esittelemään uutta puhelinmallia? Tai Wolt-kuskia hyppäämään taas pyöränsä selkään? Mikä saa urheilijan uudelleen ja uudelleen yrittämään omaa suoritusta tai tsemppaamaan joukkuettaan uusiin koitoksiin?
Raha, voisi moni sanoa. Monissa tapauksissa ehkä, mutta on paljon muutakin, minkä vuoksi teemme asioita. Sitä paitsi rahankin takana on jokin tarve: unelma omasta kodista, uudesta sohvasta tai matkasta etelään? Siitä, että kaikki saavat ruokaa, puhtaat vaatteet ja mahdollisuuden harrastaa? Olla osa tätä yhteiskuntaa, sen hyväksytty ja täysipainoinen jäsen? Eikö siinä ole ajatusta kerrakseen?
Tarkoitus on myös viihdyttää, antaa toivoa, auttaa ja tsempata? Synnyttää lisää uusia ajatuksia? Ylläpitää omalle yhteiskunnalle ja ihmisryhmälle tärkeitä asioita?
Kysyin tekoälyltä, mikä on kulttuurin määritelmä. Se vastasi näin: ” Kulttuurilla tarkoitetaan laajasti ihmisten luomaa, ylläpitämää ja jakamaa tapaa elää, ajatella, ilmaista itseään ja antaa asioille merkityksiä.” Se jatkoi: ”Taide on yksi kulttuurin osa-alue. Kulttuuri on paljon suurempi kokonaisuus, johon kuuluu kaikki se, miten ihmiset luovat, ilmaisevat, kokevat ja jakavat merkityksiä.”
Enkö siis juuri kuvaillut tätä? Sitä, miten meillä jokaisella on aina ajatus ja tunne ja niistä tulee toimintaa? Miten ajatuksista tulee merkityksiä ja miten ne ohjaavat kaikkea toimintaamme? Miten jokaisella on tarve luoda, tutkia, ylläpitää, auttaa osaa jostain suuremmasta kokonaisuudesta?
Mikä on siis SINUN tapasi tuoda esille omat ajatuksesi ja tunteesi? Puhuen, kirjoittaen, maalaten, auttaen, tutkien, kuvaten? Mitä ajatuksia ja tunteita SINÄ haluaisit tähän maailmaan välittää? Mistä tämä maailma kaipaisi lisää keskustelua? Mikä olisi juuri SINUN osuutesi kaikkeen keskusteluun? Muista, ettei tarvitse osata tehdä mitään luovaa, vaan kaikenlainen tekeminen ja kulttuurin kuluttaminen on kulttuurin luomista ja ylläpitämistä. Se, että kuuntelet lenkillä Spotify-listaa on kulttuuria. Se, että luet pari sivua kirjaa tai päivän lehden, on kulttuuria. Se, että istut jääkiekkokaukalon reunalla kannustamassa suosikkijoukkuettasi, on kulttuuria. Se, että menet aamulla töihin, on kulttuuria. Se, että juttelet puolisosi kanssa päivän puuhista, on kulttuuria. Ne kaikki myös luovat sitä eteenpäin.
Oulu on tänä vuonna Euroopan Kulttuuripääkaupunki teemalla Kulttuuri-ilmastonmuutos. Onkin upeaa, että kulttuuria nostetaan esiin monissa eri muodoissa ja todellista ilmastonmuutosta koko kulttuurin käsite kaipaakin! Samaan aikaan kuitenkin jokaiselta kulttuurin osa-alueelta, erityisesti luovilta aloilta leikataan avustuksia ja rahoituksia pois, koska kukaan ei niitä kuulemma tarvitse. Emme tarvitse mitään niin tyhjänpäiväistä kuin kulttuuri. Niiiiiiin lyhytnäköistä toimintaa. Euro tästä tulee vielä moninkertaisesti maksamaan myöhemmin. (Mutta sehän ei toki ole enää meidän, vaan meidän lastemme päänsärky.)
Eivät lapset tarvitse teatterifestivaaleja ja sanataidepiirejä, koska kuka lapsi nyt haluaisi nähdä ja kuulla tarinoita, eläytyä ja tuntea monenlaisia tunteita? Tutustua erilaisiin ihmisiin ja tarinoihin ja niiden kautta lisätä yhteisymmärrystä ja hyväksyntää erilaisten ihmisen välillä? Sitä ei tässä maailmassa toden teolla kaivatakaan lisää.
Ihanko totta?
Olipa tapasi mikä hyvänsä tai kuinka pieni tahansa, ethän anna äänesi ja ajatuksesi jäädä kuulumattomiin siksi, että siitä ei makseta? Kyllä joku on valmis kuulemaan sen. Sinun ajatuksesi ja tunteesi ovat osa kulttuuria, meitä, ihmisyyttä. Tuo ne esiin, jaa ne eteenpäin. Olemalla SINÄ.
Kaunista, kulttuurintäyteistä syksyä!💙
t. Laura
Euroopan kulttuuripääkaupunki -juhlavuoteen pääset tutustumaan tästä.
Jos sinua houkuttelee kirjoittaminen tai ajatussykkyröiden selvittäminen kirjoittamisen avulla, minulta löytyy sen aloittamiseen kolme kivaa kirjoitusharjoitusvihkoa. Tutustu niihin täällä. Voin myös mielelläni kirjoitella kanssasi, siihen löydät Ohjatut kirjoitushetket täältä.
Jos et oikein vielä tiedä, mikä olisi sinun tapa ilmaista itseäsi ja luova puuhailu kiinnostaisi, laita viestiä, ota ohjaustapaaminen tai Viesti- tai Kirjeystävä-palvelu käyttöösi, niin me keksitään kyllä yhdessä, miten löytää omat tavat purkaa ajatuksia ja tunteita mielekkäällä tavalla!
Jos tämä kulttuuripohdiskelu pääsi nyt ulottumaan työelämääsi asti, suosittelen silloin Uusi suunta -uraohjausta, niin mietitään yhdessä, miten voisit tehdä omannäköistä ja merkityksellistä työtä. (Ohjaus löytyy valmiista ohjauspaketeista sivun alaosasta.)
Lisää kommentti
Kommentit