Kevään lahjakorttirumba alkaa äitienpäivän kynnyksellä. Hierontalahjakortti on taatusti toimiva ja usein myös toivottu lahja. Eikä siinä mitään, myös minä toivon niitä usein ja saankin. Niskani ovat kroonisesti jumissa tietokoneella nököttämisestä ja käsitöiden tekemisestä. On aivan ihanaa pötkähtää pöydälle möyhittäväksi, vaikkakin usein käsittelystä on rentoutuminen kaukana. Myös kasvohoitoon on aina kiva mennä: joku muu nyppii ja hieroo kasvoja, jonka lopputulemaksi saa freesin ja pikkuisen vähemmän väsyneen näköisen naaman. Hemmottelulahjakortit ovat erityisen ihania: ei tarvi ajatella mitään, ei edes puhua siitä, mikä minussa tällä kertaa on jumissa, vaan voi vain nautiskella. Mutta mihin unohtui mielen hieronta? Mielen hoito ja mielen hemmottelu? Kuinka moni niitä osti tai sai lahjaksi?
Hieroja hoitaa jumiutuneita lihaksia, mutta kuka hoitaa jumiutuneita ajatuksia?
No, esimerkiksi minä. (Hehe!)
Jos ihmisen keho ja mieli ovat erottamaton kokonaisuus, miksi sitten koko ajan hoidetaan asioita vain puoliksi? Mihin se mieli unohtuu, kun kehoa treenataan, huolletaan ja hoidetaan? Mieli on jokin ihmeellinen riippakivi, joka vain roikkuu pakosta mukana, ja sen oikkuihin havahdutaan vasta, kun ajatus alkaa kiukutella vastaan. Tai pahimmillaan vasta silloin, kun kaivataan jo järeitä aseita mielenterveyden korjaamiseksi. Monet eivät vieläkään ymmärrä, että jos kokonaisuudessa on kaksi osaa, MOLEMPIA pitää hoitaa ja pitää kunnossa. On aivan sama, miten trimmattu toinen puoli on, jos toinen puoli laahaa koko ajan perässä. Sehän on ihan sama asia, kuin pesisit vain toisen puolen kropasta tai hoitaisit vain toisen puolen ongelmat, toinen koittakoon vain sinnitellä perässä.
Mielen huollosta ja stressinhallinnasta kyllä puhutaan sitten toisaalla, mutta jälleen unohdetaan, ettei mieltäkään voi hoitaa irrallaan muusta kehosta, vaan esimerkiksi toimiva ja joustava mieli kaipaa alleen joustavan ja turvassa olevan hermoston, kehon ja aivot. Lääketiede on tiukasti kahtiajakautunutta: on fyysisiä vaivoja ja sitten niitä psyykkisiä vaivoja. Entä jos joku onkin sekä että? Aika usein onkin, mutta se ei meitä yleensä paljoa kiinnostele. Osa jatkuvista jumeista ja kiputiloista voivat aivan hyvin olla myös mielen tuotoksia. Ei siis ole ihan sama, montako kertaa hierojalla käy, jos vaiva ei siltikään koskaan helpota kokonaan. Syynä voi olla jokin mielen ajatuslukko, joka on sidoksissa noihin lihaksiin. Ajatukset ja tunteet vaikuttavat kehoomme paljon paljon enemmän kuin ikinä uskoisikaan. Hengityksen ja rentoutumisen vaikutus mieleen kyllä vielä menee jakeluun kohtalaisen helposti, mutta ajatusten yhteys kaikkeen toimintaan ja hyvinvointiin onkin jo vaikeampaa sietää ja hyväksyä.
Hieroja koskettaa kehoa, mutta kaikki jumit eivät aukea fyysistä kehoa pyörittelemällä – vaikka kuinka paljon niin haluaisimme! Se tuntuu niin helpolta ajatukselta, koska mieleen kurkistaminen on pelottavampaa. Tai siis ei oikeasti ole, mutta moni uskoo niin. Mielen huoltaminen on yllättävän mukavaa, jos pusikoiden raivaaminen on tapa, ja sitä tekee kohtalaisen säännöllisesti. Jos sen sijaan antaa mielensä rikkapuskien villiintyä miten sattuu, raivaaminen onkin astetta työläämpää, ja kyllä, myös ahdistavampaa. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Kun vain antaa raivaussahalle kyytiä, alkaa tulla siistiä jälkeä.
Kirjoittamisen merkitystä osana mielen omatoimihuoltoa aliarvioidaan aivan liian helposti. Mielen huollon lisäksi (jota minä siis teen), myös kirjoittaminen (jota myöskin teen) koskettaa sitä, mitä et vielä sanonut ääneen, tai jota et välttämättä vielä itse edes tiedosta. Kirjoittamalla voit saada kosketuksen tuohon epämääräiseen jumiin helpommin kuin uskotkaan. Kirjoittaminen on keino löytää tie sinne, minne tietä ei tunnu olevan, löytää väylä, jota pitkin solmiutuneet ajatukset pääsevät virtaamaan vapauteen. Ainakin minulla on kohtalaisen selkeä mielikuva siitä, miten sykkyrällä sinkoilevat ajatukset järjestyvät heti paremmin riviin ja virtaavat kättä pitkin paperille tai näppäimistön kautta ruudulle. On aika äärimmäisen huikeaa, miten epämääräisistä möykyistä tuleekin sanoja ja lauseita, mustaa valkoisella. Ja samalla pää ja koko keho tyhjenee ja rauhoittuu.
Hieronnassa sinä olet passiivinen vastaanottaja, kun toinen hoitaa kehoasi. On ihanaa välillä olla ajattelematta mitään ja antaa toisen hoitaa hommat! Ah! Arvostan jokaista kehonhuollon ammattilaista ja olen heille ehkä tuhannen niskajumin verran kiitollinen kaikesta siitä avusta. Siksi olisikin aika kivaa, jos mielen huollonkin voisi työntää toisten tehtäväksi. Valitettavasti se ei kuitenkaan käy. Mieli on sinun, ja vain sinulla on pääsy sen onkaloihin, toisin kuin kipeimmätkin jumit paikantava hieroja. Terapeutti tai psykologi voi auttaa esittämällä oikeanlaisia kysymyksiä ja tällaiset mielimatkaoppaat kuten minä, auttavat löytämään rentoutuneessa tilassa ne mielikuvat ja ajatuskuviot, joita on tarpeen päästä käsittelemään. Mielen kanssa työskennellessä sinä olet AINA aktiivinen toimija. Kukaan ulkopuolinen ei voi kaataa sinne mitään tai kaataa sieltä mitään pois.
Olen jo opiskeluajoistani saakka (luin siis kasvatuspsykologiaa ja siinä sivuaineena mm. psykiatriaa) törmännyt uskomukseen, että vain psykologi, terapeutti tai muu mielenhuollon ammattilainen saa sorkkia ja hoitaa mieltä. Aika harvoin muistetaan mainita, että sitä saa aivan vapaasti tehdä myös itse, ellei kyseessä ole jokin vaikea trauma. Loppujen lopuksi aika harvalla meistä on kovin vaikeita traumoja, emme vain ymmärrä mielemme toimintaa, ajatusmalleja, tunteita ja uskomuksia, ja sen takia niiden käsittely tuntuu ylivoimaisen pelottavalta. Se, mitä ei ymmärrä, pelottaa. Kun omasta mielestään saa otteen, tajuaa, ettei siellä olekaan mitään pelottavaa, vaan se on kuin mummolan vintti, josta löytyy koko ajan lisää kiinnostavaa tongittavaa.
Jotkut kokevat hieronnan vaivaannuttavana tai vastenmielisenä, koska siinä todellakin on toisen kosketuksen passiivinen kohde. Jos yhtään on sellainen olo, että tykkää tehdä asioita omalla tavallaan ja hallita omaa toimintaansa, kirjoittaminen on siihen loistava keino. Silloin ei tarvita edes mielen huoltoon perehtynyttä välikättä.
Kirjoittaminen on aivan loistava tapa tutustua omaan mieleensä, sillä siinä todellakin sinä ohjaat koko toimintaa: voit määritellä itse koko ajan, miten pitkälle haluat mennä, ja säätää vaikeuskerrointa. Voit tehdä keveitä ja helppoja pikaharjoituksia, tai rämpiä tuntikausia syvällä suossa pohtimassa elämän suuria kysymyksiä. Kirjoittamisen avulla voit selkeästi NÄHDÄ ne sotkut ja sykkeröt, jotka äsken olivat vielä sekaisin. Siihen et tarvitse paksua lompakkoa ja lähetettä, kynä ja paperia riittää. (Esimerkiksi Ikeasta saa ilmaisia pieniä lyijykyniä, jos kynä on se haaste, ja kirjoittaa voi vaikkapa postissa tulleen mainoskirjeen taakse.) Kirjoittamisen takia ei tarvitse matkustaa mihinkään, vaan voit ottaa sopivan hetken muun arjen lomasta – pienikin hetki riittää.
Kirjoittamalla saa etäisyyttä asioihin, jotka tuntuvat hankalilta käsitellä, tai joihin liittyy isoja tunteita. Minä olen tästä loistava esimerkki: olen herkkä ihminen, jolle kaikki maailman asiat ovat täynnä suuria tunteita, niin hyviä, kuin epämiellyttäviäkin. Jos tällaisista asioista yrittää puhua, sanat juuttuvat helposti kurkkuun, koska tunneryöpsähdys käy päälle. Sen sijaan kirjoittaminen onnistuu kuinka itkuisena tai vihaisena tahansa. Kun antaa tulla täyslaidallisen tekstiä, on sama kuin oksentaisi koko patoutuneen raivonsa ulos. Myös minkä tahansa muun tunteen voi kirjoittaa auki: surun, menetyksen, kaipauksen, ikävän. Tai onnen, ihastuksen, rakkauden. Onko ihan sattumaa, että niin monia lauluja, kirjoja ja runoja on kirjoitettu rakkaudesta ja kaipauksesta?
Minusta on edelleen aivan käsittämätöntä, miksi niin vähän hyödynnetään kirjallista terapiaa? Se olisi maailman loistavin keksintö, mutta silti puhuminen aina jyrää kirjoittamisen yli ja ohi. Aina pitäisi puhua, puhua ja puhua, vaikka puhuminen ei ole kaikille millään tavalla luonteva keino käsitellä ja ymmärtää tunteita ja ajatuksia. Esimerkiksi minä olen aivan onneton auditiivisessa ymmärtämisessä: en vain tajua, jos minun pitää oppia jotain uutta pelkän kuuloaistin avulla. Kieliäkään en ymmärrä kuullusta, en vain erota sanoja toisistaan, vaikka ne olisivat tuttuja. Kun näen asiat tekstinä, kaikki hahmottuu huomattavasti paremmin. En millään jaksa uskoa, että olisin ainoa. Minunkaltaisilleni kirjoittaminen on se luonteva vaihtoehto. (Tästä aistikanava-asiasta lisää joskus myöhemmin toisissa teksteissä.)
Hieroja hoitaa akuuttia oiretta, mutta syy voi jäädä pimentoon, jos se on psyykkistä perua. Hierojan vastaanotolla ei keskustella mielen asioista, vaikka – voi miten loistava idea! – olisikin aivan upeaa, jos molemmat voisi saada samaan pakettiin: lihaskäsittelyn JA jumisyyn selvityksen keskustelemalla tai kirjallisesti. Useimmiten pitää valita joko tai, tai ainakin sekä että. Jumin syynä voi olla ajatus, tunne tai muu mielen kuormitustila, joka ei pääse laukeamaan, ennen kuin se otetaan käsittelyyn. Jos ei ole varaa henkilökohtaiseen terapeuttiin, voi terapoida itseään kirjoittamalla.
”En osaa kirjoittaa” on uskomus. Ymmärrän, että on olemassa monenlaista kirjoittamisen ja lukemisen haastetta, mutta pääosin jokainen meistä osaa kirjoittaa kauppalistan. Ei ole mitään väliä sillä, ovatko kirjaimet edes oikeassa järjestyksessä tai isot ja pienet kirjaimet paikoillaan, voidakseen kirjoittaa itselleen tai saadakseen siitä jotain irti. Ei ole tarkoitus kirjoittaa kauniisti ja hohdokkaasti kokoillan pitkää näytelmätekstiä, tai ylipäätään mitään painokelpoista. Ei edes välttämättä kokonaisia lauseita – sanatkin voivat riittää aivan hyvin. Älä ota kirjoittamista romaanin yritelmänä, vaan pienenä ”kirjoitteluna” paperin reunaan. Aloita siitä, että kirjoitat: ”En osaa kirjoittaa.” Tai ”En tiedä mitä kirjoittaisin.” Jo niissä riittää puitavaa pitkäksi aikaa, ehkä niin pitkäksi, ettei loppua näy. Yksi asia johtaa helposti toiseen ja sitä rataa. Tai ehkä aloitatkin kirjoittamalla kauppalistan, jossa pohdit, mitä oikeasti haluaisit ostaa kaupasta, jollei mitään rajoituksia olisi – voit yllättyä ja oppia itsestäsi vahingossa jotain uutta.
Mielen kanssa puuhailu ja kirjoittaminen ei ole vain kivaa luovaa ajanvietettä, vaan ajatusten, tunteiden ja energioiden purkamista. Siksi se on niin äärimmäisen terapeuttista. Samalla tavalla kuin pienen lapsen tunteita pitäisi sanoittaa, sinäkin voit sanoittaa kaiken päässäsi pyörivän itsellesi sanoiksi ja lauseiksi. Keho osallistuu aktiivisesti kirjoitustyöhön, koska sanat joutuvat ”virtaamaan käsiesi läpi.”
Monen mieli aktivoituu öisin, silloin, kun alitajuntamme työskentelee muutenkin ahkerasti. Olet varmasti herännyt jonkun kerran aamuyöstä pohtimaan kaiken maailman stressaavia asioita. Ne vain jurraavat ja jurraavat, eikä niistä saa mitään tolkkua, ja koska ajatus on muutenkin unenpöpperössä, vielä huonommin. Vaikka kirjoittamista suosittelenkin, en suosittele silti nousemaan ylös ja kirjoittamaan asioita auki keskellä yötä, sillä voi käydä niin, että mieli aktivoituu niin paljon, että nukkumisesta ei voi enää haaveilla. Sen sijaan voit kirjoittaa pari olennaista sanaa muistiin vaikka yöpöydällä olevaan muistilappuun ja ottaa asian käsittelyn hereilläoloaikana. Mieli kyllä rauhoittuu, kun sen viesti on kuultu ja aiottu ottaa käsittelyyn. (Toki sen lisäksi voi hyödyntää monia muitakin mieltä rauhoittavia tekniikoita ja työkaluja. Ja jos haluaa hyödyntää alitajunnan öistä tilaa asioiden pohtimiseen ja luovaan ratkomiseen, se onnistuu ohjaamillani mielikuvaharjoituksilla.)
Kun käyt hierojalla, muista sen jälkeen tehdä myös mielen hierontaa, vaikka kirjoittamalla: näin saat molemmat puolet hoidettua, kehon ja mielen. Kehokin tarvitsee sitä, että kosketuksen ja pyörittelyn lisäksi se saa päästää ulos kiertäviä ajatuksia ja niiden synnyttämiä tunteita ja energioita. Paraskaan keho ei toimi täydellisesti, jos sen sisällä jyllää stressi tai ajatusjumi. Toisaalta fyysinen aktivointi voi myös saada ajatusjumit virtaamaan vapaammin, jolloin ne ovat valmiimpia käsittelyyn. Kun energia lähtee liikkeelle yhdestä paikasta, se liikkuu helpommin myös toisaalla. Molemmat tavat, fyysinen ja psyykkinen, tukevat toisiaan ja tarvitsevat toisiaan toimiakseen optimaalisesti. Ethän siis unohda asioita puolitiehen?
Ja muistathan, että kun kohtaat itsesi rehellisesti ja aidosti myös mielen tasolla, saat purettua tieltä paljon turhaa murhetta ja kuonaa, jotka estävät sinua elämästä. Tällöin voit olla aidosti oma itsesi ja elää omannäköistä elämää ilman, että koko ajan ihmettelet, mihin olet menossa ja miten taas päädyit ihmeellisiin tilanteisiin. Millaista elämää upeaksi treenattu kroppa palvelee? Sitä samaa ehkä? Miksi sellaisen haluaisit? Etkö halua sekä että, molemmat? 💗
Lyhyt kirjoitusharjoitus:
Ota kynä ja paperia. Laita ajastin soimaan 3min kuluttua.
Ala vain kirjoittaa mitä mieleesi tulee, sen kummemmin analysoimatta ja suodattamatta. Kirjoita aivan täysin ajatuksenvirtaa, äläkä mieti, onko teksti oikeinkirjoitettua. Jos saat aikaiseksi sanalistan, se on aivan yhtä oikein. Oikeaa ja väärää lopputulosta ei ole olemassakaan. Kirjoita vain itsellesi, älä mieti, mitä toiset siitä ajattelevat. Jos pelottaa, että joku näkee tekstisi, tuhoa se lopuksi.
Kun ajastin soi, käy teksti läpi ja seuraile sen ajatuskulkuja. Siinä ei tarvitse olla päätä eikä häntää, mutta voit silti löytää sieltä joitain kiinnostavia sanoja tai lauseita. Miksi ne hyppäsivät paperille juuri tänään? Mikä asia johti toiseen? Millaisia tunnetiloja koit kirjoittamisen aikana? Mihin kohtiin ne liittyivät?
Oivaltavia kirjoitushetkiä! 😊
t. Laura
PSSST:
Aina ei tarvita ohjattuja kirjoitusharjoituksia, mutta jos ne auttavat sinua alkuun, minulta niitä löytyy paljon paljon lisää. Nettisivuillani on myös ostettavissa kaksi valmista ladattavaa kirjoitusharjoitusvihkoa, jotka molemmat sisältävät 10 erilaista terapeuttista kirjoitusharjoitusta. Toinen on keskittynyt yleisiin aiheisiin, toinen nimenomaan ajatussykkyröiden selvittelemiseen. Molempien harjoituksia voit soveltaa muihinkin tilanteisiin: autan mielelläni löytämään sopivat harjoitukset juuri omaan tilanteeseesi, olitpa sitten vasta-alkaja tai jo kirjoittamisessa pidemmälle ehtinyt.
Jos tuntuu, että kaipaat lukijaa omille teksteillesi, eli käyttää niitä ikään kuin terapiamuotoisesti, olet lämpimästi tervetullut henkilökohtaiseen ohjaustapaamiseen tai Kirjeystävä-palveluun, jossa viestittelemme sähköpostitse. Se sopii loistavasti kirjallisten tekstien läpikäymiseen ja sen lomassa voin antaa myös lisää sinulle sopivia harjoituksia. Myös verkkokurssini sisältävät paljon kirjallisia tehtäviä, joten nekin sopivat omien ajatusmallien, kiireen ja stressinhallinnan pohdinnan tueksi, vaikka eivät varsinaisia kirjoitusharjoituksia sisälläkään.
Jos sinulla heräsi tästä ajatuksia, jätä ihmeessä kommenttia tai laita minulle postia laura@arjenvaripilkkuja.fi.
Tsekkaa myös tuleva blogitekstini, joka kertoo kirjoittamisesta parisuhteessa.
Lisää kommentti
Kommentit