Oma polkuni
Olen Laura-Maria Hyttinen (ihan Lauraksi voi kutsua!) 🙃, nelikymppinen perheenäiti Oulusta.
Kiinnostuin ihmismielestä lukion psykologian tunneilla. Opiskelua oli luonteva jatkaa yliopistossa kasvatuspsykologian parissa, ja tiesin heti olevani oikealla alalla. Minua ei kiinnostanut psykologian tilastot ja numerot, vaan ihmisten ainutlaatuiset tarinat, kehitys ja kasvu. Luin sivuaineena aikuis- ja lastenpsykiatriaa lääkiksessä, koska minua kiinnosti myös mielen biologinen puoli. Olin kuitenkin näistä opinnoista suorastaan järkyttynyt, sillä ne keskittyivät vain hoitamaan oiretta "nappi naamaan"-metodilla, eikä niissä juurikaan oltu kiinnostuttu ihmisestä kokonaisuutena, ainoastaan diagnoosinsa ja lokeronsa edustajana. Olisin myös toivonut jotain tietoa esimerkiksi hermoston rauhoittamisesta yms, mutta sellainen ei opinto-ohjelmaan kuulunut lainkaan. Tein harjoittelun ja graduni kuitenkin lastenpsykiatrialle, koska siellä oli menneillään kiinnostavia adhd-lasten projekteja. Jäin sinne töihin kahdeksi vuodeksi lasten perhekuntoutus-projektin tutkimustehtäviin. Vaikka työ oli kiinnostavaa, tämä aika vahvisti käsitystäni omasta paikastani: ei numeroita, ei lokerointia, ei diagnooseja, vaan aitoja tarinoita ja ainutkertaisuutta.
Koko opiskelujeni ajan olin pohtinut omia haasteitani, sosiaalista kuormittumista ja jännittämistä. Sosiaalisten tilanteiden jälkeen olin aivan puhki, ja pää tuntui surisevan koko ajan ajatuksista. Yritin löytää niihin ratkaisuja, mutta kokeilemistani terapiapätkistä huolimatta en löytänyt mitään, mikä olisi vastannut kysymyksiini. Sain kuitenkin arvokasta oppia erilaisista terapiasuuntauksista, ja siitä, mikä terapiatyössä on SE juttu, joka saa ihmisen löytämään uusia näkökulmia. Löysin myös väyliä ja suuntauksia, jotka minua itseäni kiinnostivat eniten, kuten kognitiivinen lähestymistapa, positiivinen psykologia sekä ratkaisukeskeisyys.
Jäin äitiyslomalle ensimmäisen poikani kanssa ja pohdin, mitä työelämältä haluan. Onneksi paluuta pitkitti toinen poika, joka syntyi melkein heti perään. Hoidin lapsia pitkään kotona, koska mielestäni pienten lasten paikka ei ollut hälyisessä päiväkodissa. Pohdimme opiskeluaikaisen ystäväni kanssa (joka myös oli äitiyslomalla), miksi työelämä on niin omituista ja kuormittavaa, miksi kaikki uupuvat vuorotellen? Nämä kysymykset johdattivat minut hakeutumaan työ- ja organisaatiopsykologian opintoihin. Opinnot avasivat silmiä entistä enemmän työelämän kummallisuuksiin, työhyvinvointiin ja siihen epäkohtaan, miksei töitä voi tehdä oman jaksamisen mukaan, eikä pää märkänä juoksemalla. Tein myös työkykykoordinaattorin täydennysopinnot.
Ystäväni kautta löysin käsitteen erityisherkkyys, ja palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Olin hyvin herkkä, ujo ja introvertti, ja sen vuoksi kaikki sosiaaliset tilanteet olivat niin kuormittavia. Tämä oivallus avasi uusia ovia omaan mieleeni ja hermoston toimintaan, johon viimein löysin oikeanlaisia ratkaisuja. Se avasi ovia myös työelämän puolelle, sillä päätimme ystäväni kanssa kirjoittaa herkkyydestä työelämässä. Herkkää arkea - erityisherkkänä työssä ja vapaalla ilmestyi alkuvuodesta 2023. Olin aina haaveillut kirjan kirjoittamisesta ja nyt tämä lapsuudesta asti kytenyt haave toteutui! Samalla tuli rankalla kädellä pohdittua esimerkiksi luontaista temperamenttia sekä sitä, mikä kaikki on muokattavaa ja mikä ei. Mikä oikeastaan on se MINÄ, ja mikä kaikki vain opittuja ajatuksia?
Kirjan myötä myös ajatus verkkokursseista alkoi kutkutella mieltä. Olin tehnyt koko ajan osa-aikatöitä ihan muulla kuin koulutusta vastaavalla alalla, joten kaipasin kiivaasti jotain omalta tuntuvaa tekemistä. Törmäsin NLP:hen ihan vahingossa erään webinaarin kautta, ja aloin lukea sitä, ensin omatoimisesti, sitten hakeuduin eri kursseille. Lopulta päätin suorittaa NLP Practitionerin ja Masterin. Nämä opinnot suorastaan räjäyttivät tajuntani ja jokin pitkään tietään etsinyt työura-aivosolu löysi viimein paikkansa. Tässä yhdistyy vain kaikki, mikä minua kiinnostaa, joten haluan tehdä mielikuvatyöskentelystä, valmennuksesta ja ohjauksesta itselleni työn. Syntyi Arjen Väripilkkuja.
Mietin pitkään, voinko tehdä mielen ja hyvinvoinnin kanssa työtä, koska en ole millään tavalla zen, beige ja inhoan tuoksukynttilöitä. Vaikka olen herkkä ja ujo, olen silti luova pöllöilijä, jolla on koko ajan kutimissa ainakin viisi työtä yhtä aikaa, seitsemän kirjaa kesken ja jotain maalia kynsien alla. Päätin siis, että olen mitä olen, ja käytän sitä hyväkseni. Ehkä voin innostaa jotakuta muutakin löytämään omat mielen värit arkeensa, olkoonkin ne värit sitten valkoisia, beigejä tai pinkkejä - pääasia, että ne tuntuvat omilta. Rakastan kirkkaita värejä, pilkullisia tennareita, pinkkejä asioita, kukkamekkoja, eriparisukkia ja pehmoystäviä (joita meiltä löytyy yli 400kpl). Rakastan tanssimista, pyöräilyä, hyviä elokuvia ja teatteria. Elän ruuhkavuosiarkea kahden koululaisen ja puolisoni kanssa, teen kahta työtä ja opiskelen, joten todellakin tiedän, mitä tarkoittaa kiire, stressi ja ajatus-sekamelska. Onneksi löysin siihen omat, minulle sopivat apuni. En löytänyt niitä joogasta, metsästä enkä hengittelystä (vaikka niitäkin yritin), vaan ajatuksista ja mielikuvista. Minulla on valtava määrä ideoita, joita voin Arjen Väripilkuissa hyödyntää, niin yksin kuin yhteistyössä muiden ihanien hyvinvointityyppien kanssa. Olen myös menossa opettelemaan terapeuttista kirjoittamista, joten sitäkin lisäilen soppaan myöhemmin!
Toivon, että sinäkin löydät juuri ne keinot, mitkä auttavat sinua. Ei kannata vertailla itseään naapurin Marjattaan, koska olet SINÄ.
Mielikuvaharjoittelu on mullistanut oman elämäni, joten uskon, että siitä voi olla apua myös sinulle. Ole vain se, kuka olet - kaikki värit on jo sinussa! Autan sinua ottamaan omat voimat käyttöösi!💖
Yritämme aivan liikaa järkevällä ajattelulla ratkaista ongelmiamme: siitä seuraa ahdistusta, epätoivoa ja unettomuutta.
Yritämme myös etsiä ratkaisuja ulkopuolelta; että joku psykologian ihmeillä varustettu terapeutti parantaisi meidät, sanoisi miten meidän pitäisi elää ja olla, että voisimme elää arkeamme onnellisina ilman stressiä, ja miten pääsisimme eroon ikävistä ajatuksista ja tunteista.
Emme muista, että ratkaisut ongelmiimme ovat meissä itsessämme - meidän pitää vain pysähtyä kuuntelemaan niitä.
