Mielikuvaohjaus

Mitä? 

Mielikuvaharjoittelua voi käyttää lähes mihin tahansa: sillä voidaan vain tutkia omaa mieltä, lähestyä tavoitteita ja unelmia, tutkailla haasteiden taustalla olevia uskomuksia, ajatuksia ja mielikuvia. Se sopii erinomaisesti esimerkiksi työhyvinvoinnin tai yleisen jaksamisen tukemiseen, haasteista toipumisen kaveriksi, erilaisten pelko- ja jännitystilojen tarkasteluun sekä itsetuntemuksen kehittämisenvälineeksi. Oikeastaan edes taivas ei ole rajana, mihin mielikuvaharjoittelua voi käyttää, sillä lähes kaikki toimintamme pohjaa jollain tapaa mielikuviin ja ajatuksiin. Urheilijat tietävät, miten tärkeää on fyysisen treenin lisäksi treenata myös mieltään - sitä kautta pääsee huomattavasti parempiin tuloksiin. Sinun ei tarvitse olla urheilija ottaakseen nämä upeat opit osaksi joustavaa ja kevyempää arkea, ne sopivat ihan kaikille! 

 

Mielikuvaharjoittelu on oivallinen väline itsetutkiskeluun ja itsensä kehittämiseen, itsemyötätunnon kasvattamiseen ja loistava apu vuorovaikutus- ja ihmissuhdekiemuroiden tutkimiseen. Vastaukset ja avaimet ovat meissä itsessämme, kunhan vain pysähdymme kaivamaan ne esiin!

 

Miksi psyykkinen harjoittelu on niin toimivaa? 


Psyykkinen harjoittelu: 

  • Parantaa keskittymiskykyä ja läsnäoloa

  • Vahvistaa stressinsäätelyä ja hermoston rauhoittumista (mm. palautuminen, vireyden säätely, tunnekuohut) 

  • Lisää kestävyyttä ja paineensietokykyä

  • Tukee positiivista sisäistä puhetta ja itseluottamusta

  • Ehkäisee negatiivista ajattelua ja yliajattelua

  • Edistää kasvumieltä ja muutoskykyä (haasteet ovat mahdollisuuksia, eivät esteitä) 

  • Lisää itsetuntemusta ja tietoisuutta omista reaktioista (pois automaattitoiminnoista kohti tietoisempaa toimintaa) 

  • Tukee tavoitteellisuutta ja fokusta, auttaa onnistumaan siinä mitä teet

  • Auttaa tunteiden tunnistamisessa ja nimeämisessä

  • Luo sisäistä turvaa ja vahvistaa henkistä kanttia myös epävarmoina hetkinä

  • Rakentaa henkistä joustavuutta ja sinnikkyyttä

  • Valmistaa suorituksiin ja auttaa palautumaan niistä

  • Antaa keinot vaikuttaa itse omiin tunteisiin ja kokemuksiin

PARASTA ON, ETTEI KEHOMME JA AIVOMME TIEDÄ, MIKÄ ON OIKEASTI TOTTA JA MIKÄ EI: VAIKKA ASIA TAPAHTUISI VAIN MIELIKUVISSAMME, KEHOMME TOIMII KUIN SE OLISI TOTTA. 

 


Miten? 

 

Mielikuvaohjaus tapahtuu etänä Teamsissa / Zoomissa, eli voit osallistua siihen vaikkapa kotisohvaltasi tai lomamökiltäsi. 

Tällä hetkellä voit varata ajan ohjaukseen yhteydenottolomakkeella tai sähköpostilla, myöhemmin tulossa mahdollisesti ajanvarausjärjestelmä (kunhan saan hommat käyntiin)! 

 

Harjoittelu tapahtuu pääasiassa mukavasti istuen, silmät kiinni. (Jos ei halua sulkea silmiään, sekin on aivan ok, mutta paremmin mielikuviin pääsee käsiksi, kun ne "näkee".) Osassa harjoituksia voidaan myös seistä ja astua askelia eteen tai sivulle. Liike tukee mielikuvien hahmottamista, mutta onnistuu myös ilman liikettä soveltaen. Jos haluat, voidaan tehdä myös enemmän kehollisia harjoituksia, joihin liittyy enemmän liikettä. Kannattaa aloittaa kuitenkin yksinkertaisesta, jos harjoittelu ei ole ennalta tuttua. Minä ohjaan ja kyselen kysymyksiä, sinun ainoa tehtäväsi on ottaa rennosti ja tutkailla ajatuksia ja mielikuvia, joita mieleesi tulee.

 

Ohjausta helpottaa, jos voit jakaa ajatuksiasi koko harjoituksen ajan ääneen (se auttaa minua ohjaamaan harjoitusta paremmin oikeaan suuntaan ja tiedän, milloin olet valmis siirtymään eteenpäin), mutta jos asioiden avaaminen tuntuu vaikealta, riittää, että tiedän missä olet menossa. Muista, että oikeaa ja väärää ei ole, vaan kaikki mitä koet, näet ja tunnet, on oikein. Ei ole asioita, joita PITÄISI tapahtua harjoituksen aikana, eli se ei myöskään koskaan mene väärin. Samakin harjoitus voi olla eri kerralla täysin erilainen. Minä en kerro sinulle vastauksia, vaan sinä löydät ne itsestäsi. 

 

Harjoitukset voidaan valita sen hetken fiiliksen ja aiheen mukaan. Sinä päätät, kuinka pitkään haluat asioita makustella ja tutkia. Joskus voidaan ehtiä useampia lyhyitä, joskus koko aika menee pitkään harjoitukseen. Useimmiten ehditään kuitenkin jutustella, tehdä harjoitus/harjoituksia ja purkaa harjoituksen herättämiä ajatuksia. Suosittelen kirjaamaan oivallukset muistiin harjoituksen jälkeen, jotta saat niistä suurimman hyödyn. 

Harjoittelu ei ole pelottavaa, eikä siinä kaivella syvimpiä mörköjä esiin. Mielikuvaohjaus ei ole terapiaa, mutta sillä voi olla erittäin isoja terapeuttisia vaikutuksia. (Ja se on tosi paljon edullisempaa!) Se vaatii kuitenkin uteliasta heittäytymistä oman intuition ja mielen vietäväksi, sillä ainoastaan heittäytymällä voi löytää aitoja avaimia itsestään. Harjoittelu ei kuitenkaan ole vaikeaa, idean oppii kyllä nopeasti ja aivan nollasta pääsee  kyllä mukaan! Mitä enemmän harjoittelet, sitä syvemmälle voit sukeltaa ja löytää asioita, joita et olisi "järkimielellä" voinut ratkaista. Hyödynnän ohjauksessani NLP-menetelmiä* ja harjoituksia, mutta olen lisäillyt sekaan myös omiani kaikista muista oppimistani hyvistä nikseistä ja suuntauksista. Ne tukevat toisiaan erinomaisesti, ja tekevät harjoituksista muunneltavia ja monikäyttöisiä. Kun opit niksit, voit jatkaa harjoittelua itse kotona ja hyödyntää oppimaasi kaikkeen, mihin ikinä menetkin, mille elämän osa-alueelle ikinä haluat. 

 

Voimme tavata kerran tai tehdä pidemmän matkan yhdessä. Voit myös tukea omaa verkkokurssiasi lisäämällä siihen henkilökohtaista ohjausta. Valittavanasi on 60min ja 90min mittaisia tapaamisia, joiden sisältö määritellään yhdessä toiveittesi mukaan. Aikaa varatessasi kerro vähän etukäteen, millaisiin aiheisiin haluat pureutua, vai haluatko vain yleisesti tutustua harjoitteluun, niin tiedän valita jo valmiiksi sopivia juttuja, eikä tapaamisaikaa kulu hukkaan. Toki ensimmäinen tapaaminen on aina hieman tutustelua, eikä siinä välttämättä ehdi kovin montaa harjoitusta tehdä. Osa harjoituksista on nopeita, osa voi viedä kauan, riippuu toki myös siitä, kuinka kauan haluat mitäkin asiaa tutkia ja makustella. Sinä päätät mikä tänään on sopiva. Jos tuntuukin, ettei tänään ole harjoituspäivä, pelkkä ajatusten jakaminen voi olla selkiyttää omia suunnitelmia ja voin vinkata aiheeseen sopivia tehtäviä ja harjoituksia kotona tehtäväksi.  Tyhjin käsin ei tarvitse lähteä! 

 

Milloin harjoittelu ei sovi: 

Mielikuvaharjoittelu on vaaratonta, ja se sopii kaikille. Ohjaus on tarkoitettu pääasiassa aikuisille, lapsia en ota ohjaukseen. Jos kuitenkin haluat hyödyntää oppejasi omiin lapsiisi, saat aivan vapaasti käyttää kaikkea oppimaasi - jopa suosittelen sitä ja voin vinkata lapsille sopivia helppoja harjoituksia käyttöösi! Toisen aikuisen ohjauksessa lapsen voi olla vaikea rauhoittua tarpeeksi, mutta oman, turvallisen ja tutun aikuisen kanssa harjoittelu voi olla hyvin antoisaa ja ennaltaehkäisevää. 

Jos sinulla on akuutti kriisitilanne tai kaipaat syvällistä terapiaa, kannattaa hakeutua tehokkaamman avun piiriin tai antaa pahimpien kierroksien laskeutua hieman ennen mielikuvatyöskentelyn aloittamista. Mielikuvaharjoittelu voi kuitenkin tukea lempeästi muuta kuntoutusprosessia. 

Jos oma tilanteesi mietityttää, älä epäröi kysyä! 

 

Joko aloitetaan? 😊

 


MIHIN VOIN HYÖDYNTÄÄ HARJOITTELUA: 

- Unelmat, haaveet, muutokset

- Arjen haasteet, jumitilanteet

- Stressi ja kiire

- Haasteet ihmissuhteissa, parisuhteessa, lapsen kanssa jne. 

- Työssäjaksaminen, uupumisen ehkäisy

- Uudet näkökulmat, vaihtoehdot vanhojen rutiinien tilalle ja harmaalle arjelle

- Itsetuntemuksen lisääminen ja oman mielen, ajattelun ja toiminnan parempi ymmärtäminen

- Tehokkaammat opiskelumenetelmät, itselle sopivat tavat oppia ja oivaltaa

- Sisäisen intuition kuunteleminen ja omien voimavarojen käyttöönotto

- Oma sisäinen puhe, itsemyötätunto

- Roolit, identiteetti, kuka minä olen ja haluan olla? 

- Oma paikka elämässä ja merkityksellisyys: minne olen menossa ja miksi? 

- Luovuuden ja joustavuuden herättely

- Lapsenomaisen uteliaan mielen löytäminen, ilon löytäminen pienistä asioista

- Negatiivisen kierteen katkaisu, positiivisuuden, runsauden, kiitollisuuden ja onnellisuuden lisääminen

- Eli oikeastaan mihin vaan! ❤️


"Mieli on kuin laskuvarjo. Se toimii vain, jos pidämme sen avoimena."

Albert Einstein

Miksi ostaisin ohjauksen, jos voin tehdä saman harjoituksen kurssilla äänitteeltä ja vieläpä ilman videokameraa (apua!) ? 

No, ihan siitä syystä, että äänite on hyvin yksipuolinen, vaikka toimiva toki sekin. Henkilökohtainen ohjaus voidaan räätälöidä omaan tilanteeseesi sopivaksi ja tehdä niitä harjoituksia, jotka tukevat omaa tilannettasi parhaiten tai mitä juuri nyt haluat oppia tai kehittää. Ohjaus on vuorovaikutuksellinen tilanne, jossa voidaan yhdessä pohtia ja keskustella, ja minä voin kyselemällä ohjata sinua eri suuntiin, keskeyttää harjoituksen tai ottaa tilalle jotain muuta. Ohjauksessa on aikaa jäädä pohtimaan itselle tärkeää kohtaa; siinä ei ole aikataulua, kauanko harjoituksessa tulee viipyä. Äänitteellä en voi kysyä lisäkysymyksiä, jotka joskus voivat olla olennaisen tärkeitä. Kaikkein parasta ohjaus olisi läsnä, samassa tilassa, mutta olen todennut, että etänäkin harjoitus on yhtä tehokas, ja sen voi tehdä mistä vain. Ajan löytäminen on myös huomattavasti helpompaa, kuin paikan päälle raahautuminen.  Kurssiäänitteille olen valinnut aiheeseen sopivia harjoituksia, mutta ohjaustilanteessa valikoima on huomattavasti kattavampi ja harjoituksia voi myös muokata. Lisäksi voin antaa "kotitehtäviä" pohdinnan tueksi. 

Molemmissa on omat hyvät puolensa, erityisesti jos henkilökohtainen kohtaaminen ja harjoitukseen heittäytyminen videoyhteydellä jännittää, voidaan myös vain keskustella, ja valita sopivia tehtäviä ja harjoituksia itsekseen pohdittavaksi. Tai valitse Kirjeystävä-palvelu, siinä ei tarvitse tavata kasvokkain! Usko pois, vielä pari vuotta sitten kammosin yli kaiken etäyhteyksiä ja videokuvaa, mutta kaikkeen tottuu. Ensimmäinen harjoitus ja ohjaus olivat ihan kauheita, mutta yllättävän pian tajusin, että toinen siellä kameran takana ei kyttää arvioiden, vaan haluaa oikeasti olla avuksi. Ja kun yhdessä jaetaan asioita, joita ei muuten ensimmäisellä tapaamisella ehkä jaettaisi (ei puhuta vain säästä ja uutisotsikoista), luottamus syntyy ja syvenee nopeasti.😊❤️Mutta jos ohjaus tuntuu kauhealta ajatukselta, verkkokurssit ovat oivallinen keino tutustua harjoituksiin, ja lämpimästi suosittelen myös Kirjeystävä-palvelua, sitä et varmasti saa mistään muualta!  Esimerkiksi pidempi muutosmatka -verkkokurssi (TULOSSA) on erinomainen tilaisuus käydä läpi isosti omia unelmia ja mennä niitä kohti, ja siinä voit valita henkilökohtaisen ohjauksen myös kirjepalveluna. 

 

Jos jokin juttu jäi askarruttamaan, et tiedä sopiiko harjoittelu sinulle, tai et tiedä, mikä olisi sinulle sopiva vaihtoehto, laita viestiä sähköpostiin tai täytä yhteydenottolomake, niin autan mielelläni!