Joulun jälkeen suklaa ja sohva houkuttelisivat huomattavasti enemmän kuin pääolkapääpeppupolvetvarpaat-jumppa ja kuntosalikortti. Toki nekin jaksavat pari viikkoa motivoida, mutta sen jälkeen olisikin taas niin kiva vain jäädä vällyjen väliin kutomaan sukkaa. Mistäpä sitä motivaatiota kaivaisi ja ennen kaikkea, miten sen saisi vielä pidettyä yllä?
Motivaatio on se voima, joka saa meidät liikkeeseen ja tekemään asioita jonkin päämäärän eteen: vääntäytymään lenkille sulattelemaan joulusuklaita, heräämään aamuisin työpaikalle tai menemään kauppaan ostamaan perheelle ruokaa. Silloin kun sitä ei ole, sitä voi olla työlästä houkutella mukaan. Joskus sitä on niin paljon, että elämme pelkässä flow-tilassa, emmekä malta lopettaa kerrassaan ollenkaan, kun on niin kivaa ja jännää ja mukavaa. Mitä enemmän elämässä on asioita, jotka meitä aidosti motivoivat, sitä helpompaa asioiden tekeminen on ja hommat tuntuvat soljuvan ihan mielekkäällä vireellä eteenpäin. Jos moottori ei oikein tunnu lähtevän millään käyntiin, elämä käy äkkiä raskaaksi ja tuntuu vähintäänkin kivireen vetämiseltä. Erityisesti, jos työelämässä alkaa kivireki raahautua perässä, se käy nopeasti uuvuttavaksi – työtä kun on tehtävä kuitenkin aika iso siivu siitä ajasta, jonka vietämme valveilla.
Elämäntapamuutokset kiinnostavat ihmisiä erityisesti näin tammikuussa ja syksyisin. Jotain pitäisi tehdä, ettei pipareilla kyllästetty joulukinkku aivan hyytyisi sänkypotilaaksi. Entä kun sitä motivaatiota ei vain löydy? Jaksamme tsempata ehkä pari viikkoa uuden kuntosalikortin ostohöyryillä, kunnes jalkoja alkaa pakottaa ja makkaraakin tekisi taas mieli. Yritämme kyllä kovasti, mutta jostain syystä ote herpaantuu, vaikka homma tuntuisikin aluksi ihan mielekkäältä. Tietysti on asioita, joiden kanssa jaksamme puuhastella päivästä ja vuodesta toiseen, mutta harmittavan usein ne eivät ole niitä, jotka olisivat meille tosi terveellisiä ja järkeviä. On tietysti ihmisiä, jotka jaksavat hölkätä mielellään viimassa ja tuiskussa, mutta sitten on myös meitä, joita saa oikeasti houkuttelemalla houkutella jonkin aktiviteetin ääreen. Tai pysymään siinä porkkanakuurissa, jonka on itselleen asettanut, että saisi edes ne ulkoiluhousut jalkaansa.
Olen huomannut, että itselläni esimerkiksi liikuntamotivaation etsiminen on välillä todella vaikeaa: en ole lähtökohtaisesti innokas ulkoilija (talvella varsinkaan), joten jo pelkkä lähteminen johonkin on toisinaan työlästä jo pelkästään ajatuksen tasolla. Jumiudun helposti toistamaan samoja kaavoja, joihin olen tykästynyt (mm. tanssiminen), mutta pidemmän päälle ne eivät kasvata minkäänlaista kuntoa tai vähennä yhtään joulusuklaata mahan tienoilta. Ja kun niitä toistaa tarpeeksi kauan, ne alkavat kyllästyttää. En innostu bodypumpeista enkä reisivatsapeppujumpista, vaikka niitäkin olen kokeillut. Lenkkeilykin maistuu puulta, koska näen matkanvarrella aina samat maisemat, enkä jaksa vääntäytyä toiselle puolen kaupunkia ensin autolla, että pääsisin erilaisille lenkkipoluille. Vaikka kuuntelisi äänikirjaa tai tsemppimusaa, se sama lenkkireitti, jota olen hinkannut jo lapsena (kyllä, asun samassa kaupunginosassa kuin lapsenakin) alkaa aavituksen verran kyrsiä otsalohkossa. Pitäisi olla koko ajan jotain uutta, mutta en silti innostu mistään uudesta, mitä kansalaisopistojen kurssitarjonta yrittää minulle ehdotella. Innostun vain niistä, jotka eivät mahamakkaroita juurikaan hellittele, kuten saippuoiden askartelusta tai psykologian luennosta. Ja sekin on jännä, että vaikka löytää jotain uutta ja kivaa, kyllästyn siihen aika nopeasti – ainoastaan tanssimiseen en ole vielä kyllästynyt, mutta siinäkin tykkään vaihdella koko ajan lajista toiseen. Kaverin kanssa lenkkeily on kivaa, mutta ruuhkavuosiarjessa on työn ja tuskan takana saada löytymään aika, jolloin kumpikin olisi yhtä aikaa vapaana. Ja kun se on viimein ähritty kalenteriin, niin silloin on aika varmasti toinen osapuoli flunssassa.
Myös yhtään mitään ruokavaliota on aivan mahdotonta noudattaa, koska olen hyvin valikoiva syömäri: mahani kiukkuilee tosi monista eri ruoka-aineista, ja esimerkiksi heviosastolla on todella paljon asioita, joita mahani ei suostu syömään, vaikka juuri ne olisivat terveellisen ruokavalion ydin. Olen käynyt jo monia tee-se-itse-laihdutuskuureja ja tsemppikursseja, mutta mikään ei vain lähde, koska en pysty pysymään yhdessäkään ruokavaliossa. Olen myös maidoton, mikä tuottaa hieman ongelmaa raejuusto-rahkalinjastoon. Lisäksi olen myös aistien suhteen melkoisen nirso, eli jos ruuassa on vähänkään jotain erikoista koostista, se jää lautaselle. Uusiin makuihin tottuminen vie kauan, ja kun viimein löydän jotain, mahani päättää, että se ei siedäkään sitä. Opettelin työllä ja tuskalla syömään papuja – ei käy. Parsakaalia – ei. Ruusukaalia – no ei. Kaalia ylipäätään – ei tod. Lanttua! No ei hyvänen aika sitäkään! Porkkana on ihan nounou, ananas, persikka, vesimeloni, mango. Jos maha ei mene sekaisin, tulee jäätävä närästys tai jokin muu: jopa mandariinikin kutisee päänahkaa. Aika kivasti pystyn syömään makaronia, leipää (en ruisleipää enkä puhdasta kauraleipää), banaania, omenaa ja soijajugurttia. Nice. Olen monesti miettinyt, mitähän mieltä Pippa Laukka olisi omasta ruokapöydästäni, vaikka kuinka yritän pitää sen niin terveellisenä kuin suinkin. Marjoja sentään pystyn syömään aika kivasti, mutta kyllä nekin puulta pian maistuvat, erityisesti talvella pakkasesta.
Koin ahaa-elämyksen myös motivaation suhteen, kun tutustuin NLP:ssä loogisiin tasoihin. Ne ovat portaat, joiden avulla voi tutkia hyvin monenlaisia erilaisia asioita, kuten vaikkapa haasteita elämäntapamuutosten tiellä. Niiden avulla pystyy kyllä tekemään ihan todella monenlaista muutakin ja käytän niitä tosi aktiivisesti kaikenlaisessa harjoittelussa – niin töissä kuin omissa pohdinnoissakin. Esimerkiksi suihkussa tai lenkillä saatan käydä läpi näitä kuutta porrasta ja pohtia, millä portaalla ongelmani tässä asiassa on, tai mitä voimavaroja voin kerätä miltäkin portaalta mukaani.
Loogiset tasot ovat: ympäristö, käyttäytyminen, taidot ja osaaminen, arvot ja uskomukset, identiteetti ja missio. On todella kiinnostavaa, miten paljon junnaamme kahdella ensimmäisellä tasolla – ihme, ettei oikein lähdekään. Yritämme kiivetä portaita tästä suunnasta ja hermostumme jo heti lähdössä, kun asiat eivät etene. Mitä enemmän olen loogisia portaita hinkannut, sen vankemmin olen tajunnut niiden jujun: tottakai voin yrittää kiivetä tätä kautta, mutta motivaatio ei vain riitä loppuun asti. On siis käännettävä portaat toisinpäin, ja kokeiltava sitä kautta. Aika usein pelkäämme sukeltaa syviin vesiin ja alkaa tarkastella esimerkiksi omia uskomuksiamme, saati nyt omaa identiteettiä ja oman elämämme tarkoitusta, vaikka ne olisivat koko homman ydin. Koska se on joskus raskasta, jätämme nämä vaikeat osuudet väliin ja yritämme puskea kolmea helppoa. Jos aikoo jotain saada aikaiseksi, on oikeastaan PAKKO kääntää koko homma ylösalaisin ja uskaltaa sukeltaa myös syvään päätyyn. Homma jää raakileeksi, jos sitä ei uskalla tehdä.
Aluksi se voi tuntua oudolta, mutta -trust me- ei se ole ollenkaan hankalaa, kun pääsee jyvälle. Ja kun omia syvempiä portaitaan hieman kaivelee, takaa voi paljastua todella yllättäviä esteitä ja ajatuksia, ja toisaalta ihan todella motivoivia uusia näkökulmia ja valtavasti boostia lähteä toteuttamaan asioita ihan uudesta kulmasta. Esimerkiksi, kun hetken aikaa viipyilemme oman identiteettimme parissa ja pohdimme, minkä takia oikeastaan teemme sitä mitä teemme, alkaa aivan uudella tavalla aueta ne motivaation perimmäiset syyt, mitkä ohjaavat meitä suklaansulatuslenkille, kuntosalille tai kokeilemaan uutta heviä. Enää emme vain sohi asioita summanmutikassa ja yritä lenkkeillä siksi että on pakko, vaan teemme sitä siksi, että hommalla on jokin syy ja päämäärä. Myös uskomusten kaivelu on yllättävän kiinnostavaa, ja saatamme löytää ihan ihmeellisiä esteitä asioille. Kun niistä tulee tietoiseksi, kaikki alkaa käydä huomattavasti sutjakammin.
Esimerkki: ostamme kuntosalikortin ja lähdemme salille siksi, että pitäisi päästä vähän timmimpään kuntoon (ympäristö ja käyttäytyminen). Hinkkaamme salilla aikamme, mutta emme pääse oikein puusta pitkään, ellemme tee itsellemme selväksi, minkä takia timmimpään kuntoon pitäisi päästä. Jotta näyttäisi hyvältä? Jotta jaksaisi paremmin? Miksi? Jos meillä on vaikkapa uskomus siitä, että sisäinen kauneus tulee ennen ulkoista kauneutta, emme oikein uskalla edes myöntää itsellemme sitä, että joo-o, tekisi vaan mieli näyttää paremmalta. Ja teeskentelemme syyksi jotain kaunista terveistä elämäntavoista. Tässä kohtaa alkaa mennä jo hommat ristiin, koska emme oikein ole itsekään varmoja, mitä olemme tavoittelemassa. Emme jaksa enää muutaman kuukauden päästä hinkata salilla, koska hommassa ei ole kauheasti mieltä, ja lähdemme etsimään jotain toista oikotietä onneen. Tämäkin oikotie jää puoliväliin, kun emme vieläkään ole selvillä siitä, mihin olemme menossa. Eikä sekään pelkästään riitä, vaan meillä täytyy olla myös selkeä kuva siitä, kuka ja millainen ihminen olen, kuka haluan olla ja miten sellainen ihminen toimii. Jos vain yritämme olla joku toinen, sekin menee pieleen, koska minä olen minä, enkä tuo naapurirapun nätti ja solakka tyyppi.
Kun käännetään koko asetelma päälaelleen, alkaa tapahtua. Kun käymme jokaisen portaan huolellisesti läpi ja oikeasti otamme asiat tosissaan, emme vain piipertele, vain käteen tarttuu jotain todella konkreettista. Ja kun käymme myös syvemmän päädyn portaat läpi, koko kuvio avautuu niin, että laskettelu alas portaita käykin oikeastaan aika helposti – senkus alat paiskia. Esimerkiksi kun meillä on selkeä visio siitä, minkä takia haluan tehdä asioita ja millainen ihminen haluan olla, meillä on jokin johtotähti mitä seurata. Ja kun uskomukset potkitaan pois tieltä, niin mikäpä meitä estäisi. Loput kuntosalikortin ostot käyvätkin jo aika kevyesti.
Vaikka itse olen lukuisia kertoja hinkannut portaita erinäisistä syistä, olen myös viimeaikoina ottanut asiakseni käydä niitä läpi kaikenlaisten elämänmuutosten (kuten tämä liikunta- ja ruokailudilemman) suhteen. Ei tarvitse edes kävellä pitkälle, kun olen jo saanut avattua ihan uusia ovia. Ja kun vielä tekee intuitiolla eikä yritä puskea väkisin tietoisesta järkevästä ajattelusta, saa niin uusia kulmia käsittelyyn että itseäänkin välillä hirvittää. On tietysti eri asia, milloin ne menevät käytäntöön asti, mutta uskon, että kunhan oikeasti pääsen vauhtiin, loppu sujuukin aika helposti. Hommat vaativat joskus paljonkin aivotyötä, ennen kuin jotain oikeaa muutosta näkyy, mutta kuten monesti muutenkin, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niin tässäkin – kun ensin käy hyvin huolellisesti portaat läpi, sen jälkeen niiden laskeminen käy leikiten. Minäkin olen vuosikausia yrittänyt väärästä päästä – tehdä niin kuin toiset tekevät, seurata toisten ohjeita, tehdä siksi että pitäisi – ei siksi, että se lähtisi aidosti minusta ja omasta sisäisestä motivaatiostani. Koska jos motivaatio on ainoastaan ulkoinen, se ei vain riitä, vaan sen on lähdettävä jostain todella syvältä sisimmästä – silloin olen oikealla tiellä.
Voi kun motivaatiosta voisin puhua tuntikausia, siihen liittyy niin paljon muutakin! Mutta se olkoon toinen osio, koska myös nukkuminen on terveellisen elämän a ja o, ja sitä aion seuraavaksi tehdä. Jatkan juttua motivaatiosta myöhemmin – siihen on vielä niiiiiiiiiin monta muutakin näkökulmaa!
Jos haluat lähteä porrastreeniin, olen enemmän kuin intopiukeana lähtemässä mukaan: tämä oikeasti toimii ja mullistaa käsityksesi ihan kaikesta treenaamisesta ja motivaation etsiskelystä. Urheilijat eivät ole ollenkaan väärässä, koska he käyttävät mentaalivalmennusta tekemisissään, tosin kaikki eivät siltikään tiedä näitä tekniikoita, joilla pääsee vielä astetta syvemmälle. Eikä tarvitse olla edes urheilija, vaan mikä tahansa elämänmuutos (vaikka se ainaisen iltanapostelun lopettaminen) voi käydä paljon helpommin portaiden avulla. Porrastreeniin kun liittää vielä pari muuta sopivaa treeniä, niin ollos hyvä, vain taivas on rajana – tai ei oikeastaan sekään.
Intoa ja motivaatiota uuteen vuoteen!
T: Laura
Lisää kommentti
Kommentit