Millaiselta sinun pelkosimulaatiosi näyttäisi? Tilanne, jossa menisit kohtamaan omat pelkosi ja taistelemaan niitä vastaan? Eräänlaisen pelkosimulaation voit järjestää itsellesi omien ajatusten ja mielikuvien avulla, jos vain uskallat.
Olen joskus katsonut Outolintu-sarjan elokuvat ja lukenut kirjat, ja tämä muistui mieleeni, kun törmäsin taas kirjasarjaan BookBeatissa. Tarina ei muuten ole erityisen kummallinen, mutta siinä on kiinnostavia yksityiskohtia, joita on kiva pohdiskella, yhtenä sivujuonteena pelkomaisemat ja -simulaatiot. Voisiko ajatusta hyödyntää jotenkin omien pelkojen kesyttämisessä? Totesin, että miksipä ei, kunhan tietää mitä tekee.
Mikä pelkosimulaatio on? No. Kirjan ja elokuvan juoni etenee lyhykäisyydessään seuraavasti: sarjan ensimmäisessä osassa Vaatimattomien ryhmään kuuluva Beatrice vaihtaa osastonsa Uskaliaisiin: samalla hänen koko identiteettinsä joutuu muutokseen, kun hänet repäistään irti tutusta ja turvallisesta ja heitetään täysin uudenlaiseen ympäristöön. Beatricesta tulee Tris, joka pohtii, kuka hän on ja mihin oikeasti kuuluu. Hän sinnittelee koulutuksessa vaikeuksien kautta voittoon ja selviytyy lopulta yhtenä kurssinsa parhaista. Taustalla tosin vaanii koko ajan vaara, että muut saavat tietää hänen olevan Divergentti, eli yksilö, joka ei kuulu mihinkään osastoon, vaan haluaa edustaa niitä kaikkia: rohkeutta, epäitsekkyyttä, älykkyyttä, ystävällisyyttä ja rehellisyyttä. Ainoa huono puoli on, että johtoasemassa olevat pelkäävät Divergenttejä, koska he vaarantavat koko yhteisöjaon ja sitä myöten kaiken kontrollin ja hallinnan. Samalla kun Tris etsii itseään ja paikkaansa, sarja pohtii myös sitä, miten hankalaa on olla ”kapinallinen” ja horjuttaa totuttua yhteiskuntajärjestystä edes hyvällä tavalla. Tietysti mukana on myös vähän rakkautta: Tris tutustuu valmentajaansa Tobiakseen, joka on myös Divergentti, ja jolla on vain neljä pelkoa – äärimmäisen vähän siis. Siksi hänen lempinimensä onkin Neljä. Se, että omistaa vain vähän pelkoja, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö ne muutamat voisi olla todella musertavia ja hankalia.
Trisin kokelastehtäviin kuuluu erilaisia pelkosimulaatioita ja lopuksi iso pelkomaisema, jonka läpi on kuljettava selvitäkseen loppukokeesta. Simulaatioissa kokelaaseen ruiskutetaan seerumia, joka mahdollistaa siirtymisen pelkojensa äärelle. Kokelas kirjaimellisesti näkee, tuntee ja kuulee kaikki pelkonsa vuorotellen ja joutuu keksimään keinoja niiden voittamiseen. Tarkoituksena on opettaa pois peloista, tai ainakin selviytymään niiden kanssa niin, että niiden vaikutus vähenee. Toisin sanoen, kun pelkotilassa päälle iskee paniikki ja selviytymismoodi, joka lukitsee kaiken järkevän ajattelun, tarkoitus on opetella rauhoittamaan itsensä niin, että järkevä ajattelu on mahdollista ja oppia huomaamaan ratkaisuja, joilla tilanteesta selviää pois. Näin Vaatimattomastakin tyypistä voidaan kouluttaa Uskalias, joka uskaltaa taistella yhteisen hyvän puolesta peloistaan huolimatta.
Esimerkiksi Tris kohtaa seuraavanlaisia tilanteita: korpit hyökkäävät parvena hänen kimppuunsa, hän joutuu ahtaaseen laatikkoon, joka täyttyy vedellä ja hänet uhataan polttaa roviolla. Vaikka simulaatio on todentuntuinen, yksi tapa selvitä on TIEDOSTAA kyseessä olevan simulaatio. Tässä Tris on erityisen taitava divergentin luonteensa ansiosta: hän tietää, ettei hän oikeasti kuole, vaikka jättäytyy korppien armoille, hyppää korkealta jne. Tällöin avautuu uudenlaisia mahdollisuuksia. Simulaatio auttaa myös ajattelemaan järkevämmin, koska kyseessä ei ole aito tilanne – paniikki ei ole niin lamaannuttavaa, vaikka tuntuukin todelta. Tris kokeilee mm. seuraavia keinoja: hän kaivelee ruohikosta aseen, jolla ampuu korpit, kuvittelee vesisateen kastelemaan rovion liekit ja rikkoo laatikon lasin – koska simulaatiossa oman mielen avulla voi tehdä käytännössä mitä vaan.
Ihan kaikki ratkaisut eivät oikeassa elämässä ole tietenkään mahdollisia, joten simulaatiossa voi opetella myös siedättämistä ja sitä, miten pysyä oikeassa tilanteessa rauhallisena ja vakaana. Kun samaa pelkoa käy läpi tarpeeksi monta kertaa, se ei enää niin lamaannuttava. Ja kun on valmiiksi harjoitellut erilaisia vaihtoehtoja, niitä voi soveltaa oikeassa tilanteessa niin, että säilyy paremmin toimintakykyisenä.
En tiedä, mihin kirjailija on ajatuksensa alun perin perustanut, mutta näin hyvinvointivalmentajana ja mielen matkaoppaana sanoisin, että ajatus on oikeastaan todella nerokas. Kun tutkin näitä simulaatiotilanteita tarkemmin, huomasin, että samaa voi soveltaa tässäkin hetkessä, juuri nyt, ilman mitään hallusinoivia seerumeita ja pelkomaisemahuoneita. Kaikki perustuu oman mielen ymmärtämiseen sekä kehon ja mielen hallintaan. Kirjassa sama asia on tuotu vain näkyväksi niin, että se on helpompi hahmottaa.
Kun joudumme pelottavaan tilanteeseen, mielessä aktivoituu sarja mielikuvia ja ajatuksia, jotka aiheuttavat erilaisia tunnetiloja: pelkoa, paniikkia, ahdistusta. Niiden pohjalta sitten toimimme. Useimmiten hermosto kytkeytyy taistele-tai-pakene-tilaan, jonka tarkoituksena on sammuttaa järkevä ajattelu ja auttaa meitä alkukantaisin reaktioin pois vaarasta: juokse tai taistele. Osa peloista voi olla niin voimakkaita, että ne lamaannuttavan kaiken toiminnan – tällöin hermosto kytkeytyy lamaantumisen tilaan, jossa emme pysty reagoimaan mitenkään. Kun lihansyöjäpeto on juuri haukkaamassa sinut hampaisiinsa, ei auta enää huutaa tai juosta. Tämäkin palvelee selviytymistä. Molemmissa tapauksissa keho on viisas kytkiessään liiallisen järkeilyn ja pohdinnan pois.
Yllättävissä tilanteissa reagointi lähtee suoraan ”selkäytimestä” lainkaan ajattelematta. Kun päähäni laskeutuu hämähäkki, alan huutaa ja huitoa, koska säikähdän tilannetta niin kovasti. Yllättäviin tilanteisiin voikin olla todella vaikea löytää tarpeeksi hallinnantunnetta, koska ne tulevat kirjaimellisesti puskista. Omaa toimintaa niissäkin tilanteissa voi kuitenkin paremmin ymmärtää ja pohtia sitä, mikä niistä tekee niin kauhistuttavia. Silloin tietysti, kun tilanne ei ole akuutisti päällä. MITÄ oikein pelkään ja säikähdän? Mitä siinä voisi tapahtua? Itseään voi myös lempeästi taputtaa olalle: ”ei se mitään”, eikä alkaa itselleen huutaa ja karjua, miten saamaton ja onneton vätys on, kun pelkää noin tyhmiä asioita. (Jokainen meistä pelkää ihan tosi tyhmiä asioita.) Ehkä oma lempeä ja rauhoittava sisäinen puhe voikin olla hyvä paikka aloittaa.
Osa isoista (erityisesti kehoon kohdistuneista) traumoista on jääneet niin tiukasti kehomuistiin, että niitä on mahdotonta ilman kehollista työskentelyä saada vapautettua. Onneksi sekin on mahdollista, kun huomioidaan molemmat osapuolet, mieli ja keho, ja annetaan niille tarpeeksi aikaa totutella toivottuihin muutoksiin. Kiireellä ei saa aikaan muuta kuin entistä pahempaa jälkeä. Tällaisia ei oikein millään pelkillä mielen pelkosimulaatioilla saa selätettyä, vaan ne on kohdattava hyvin verkkaisesti ja ammattilaisen ohjauksessa. Kohtaaminen kuitenkin kannattaa, sillä pidemmän päälle siitä hyötyy niin mieli kuin kehokin – kun kehoon saa palautettua turvan tunteen edes osittain, vapautuu isot määrät energiaa muuhun, ja stressin määrä kehossa ja mielessä vähenee (mikä on jo ihan terveyden kannalta kannatettava asia).
Nykyihmisen elämässä aika harvoin enää on henkeä uhkaavia tilanteita, vaan pelkäämme ja ahdistumme myös tilanteista, joissa ei ole hengenlähtö lähelläkään. Kivikaudella on varmasti ollut viisasta pelätä petoja, mutta nykyihminen harvoin kohtaa sellaisia. On tietysti yleishyödyllisiä asioita, joita kannattaa pikkuisen varoa, esimerkiksi korkeat paikat, myrkkyhämähäkit jne, mutta nekin voivat joissain tilanteissa muodostua ongelmaksi, jos niitä pelkää niin, että eläminen vaikeutuu ja elää koko ajan kroonisessa stressitilassa. Se on pidemmän päälle todella kuluttavaa ja keholle haitallista. Tietysti voi tehdä valintoja, ettei joudu kyseisiä asioita kohtaamaan, mutta silti. Tällaisia asioita, jotka häiritsevät elämää ja jotka ovat ennakoitavissa, voi onneksi mielen ja kehon yhteistyöllä yrittää siedättää. Ja erityisesti niitä pelkoja, joiden kanssa ei missään tapauksessa ole hengenlähtö lähellä (kuten esitelmän pitäminen tai ihmisjoukoissa kulkeminen) kannattaa ehdottomasti jo oman terveyden (ja mielenterveyden) kannalta siedättää mahdollisuuksien mukaan. Ei ole ollenkaan kivaa elää jatkuvassa ahdistuksessa.
Miten pelkosimulaatio sitten tehdään? Tässä tulee ohjeet:
DIY – pelkosimulaatio:
- Ota itsellesi jokin turvallinen ja rauhallinen tila, missä saat olla rauhassa. Tietysti voit ottaa mukaan myös ystävän, joka pitää kädestä tai on muuten lähellä, tai voit ottaa mukaan muita turvaa tuovia asioita: pehmeän viltin, pehmolelun, lemmikin jne. joita voit halutessasi rapsutella ja tankata niistä turvaa. Jos haluat, voit jo ennen harjoitusta sopia itsellesi jonkin jutun, jolla saat keskeytettyä harjoituksen, jos se alkaakin yhtäkkiä ahdistaa liikaa. Se voi olla vaikkapa kohta lattiassa – ”nollapiste”, johon astut, tai jokin muu ele, joka palauttaa sinut tähän hetkeen ja turvaan. Voit tuohon eleeseen ja pisteeseen ladata turvantunnetta jo etukäteen esim. Turva-ankkuri-harjoituksella.
- Hengittele syvään ja anna kehosi rentoutua. Voit tehdä alkuun myös jonkin rentoutusharjoituksen tai kuunnella rauhoittavaa musiikkia yms mikä sinusta tuntuu rauhoittavalta ja saa hermoston ja kehon kierrokset laskemaan.
- Aloita jostain vähemmän ahdistavasta pelosta, joka saa aikaan ehkä epämukavaa kihelmöintiä, mutta ei lamaannuta eikä aiheuta liian voimakkaita reaktioita.
- Kuvittele itsesi tuohon tilanteeseen. Jos kuva, missä itse olet mukana, tuntuu silti liian voimakkaalta, voit kuvitella katsovasi tilannetta elokuvateatterin kankaalta, tv-ruudulta tai lasin/pleksin takaa.
- Havainnoi ihan rauhassa, mitä elementtejä tilanteessa on: mitä värejä, ihmisiä, ääniä jne siihen liittyy.
- Kuljeta tilannetta eteenpäin rauhallisesti, kuin kelaisit filmiä pikkuhiljaa eteenpäin. Ei ole kiire mihinkään. Muistuttele aina välillä itsellesi, että tilanne ei ole oikea, vaan kaikki tapahtuu vain mielesi sisällä. Voit sivellä turvaa tuovia asioita tai itseäsi lempeästi: kaikki on hyvin, tämä ei ole oikea tilanne. Voit aina myös astua turvapaikkaan tai mennä pois harjoituksesta – sinulla on valta lopettaa se milloin haluat. Pelkkä tieto tästä voi lisätä hallinnantunnetta.
- Kelaile tilannetta edestakaisin hitaasti ja tutkien: missä kohtaa huomaan pelon tunteen heräävän? Mitä siinä tapahtuu? Mitä kaikkea siihen liittyy? Oletko kohdannut jotain vastaavaa aiemmin, vai mihin tuo tilanne mielessäsi yhdistyy? Onko kyse epävarmuudesta uudessa tilanteessa vai aiempi ikävä kokemus? Jos pelko tuntuu aivan oudolta (kuten pienet hämähäkit), tutkiskele rauhassa, mitkä elementit sinua erityisesti inhottavat ja pelottavat? (esim. hämähäkillä on paljon jalkoja, ja se pystyy liikkumaan huomaamattomasti verkon avulla – se siis saattaa ilmestyä vaikka katosta. Hyttyseen verrattuna hämähäkki on hiljainen, koska siitä ei lähde varoittavaa pörinää. Jne jne.)
- Kiinnitä huomiota myös erilaisiin tunteisiin: millaisia tunteita sinulla on ennen tilannetta, tilanteessa, sen jälkeen? Mikä kohta on pahin? Mikä tunne silloin on päällä? Älä hämäänny tunteesta, vaan anna sen olla ja tutki sitä ulkopuolisen silmin: Missä kohtaa kehoa se tuntuu? Miksi se tuntuu niin epämiellyttävältä? Jos antaisin tälle tunteelle muodon ja värin, millainen se olisi? Älä vastustele tunnetta, vaan anna sen olla. Muistuta, että tilanne ei ole oikea, tähän ei voi kuolla. Olet koko ajan turvassa. Vaikka tuntuisi epämiellyttävältä, se ei ole vaarallista. Jos huomaat, että lähdet liian syvälle tilanteeseen, ota siihen etäisyyttä ja kuvittele väliin taas turvallinen lasi tai pleksi.
- Rauhoita itsesi ja pysäytä kuva johonkin kohtaan, jota voit turvallisesti ja järkevällä ajatuksella tutkia: jos tällainen tilanne oikeasti tulisi vastaan, mitä toimintamahdollisuuksia sinulla olisi? Keksi erilaisia keinoja, miten selvitä tilanteesta. Voit kelailla kuvaa eri kohtiin ja miettiä, mitä tässä kohtaa pitäisi tehdä, jotta se ei olisi niin pelottava? Entä tässä?
- Muista, että koska kyseessä ei ole oikea tilanne, voit MUOKATA näkemääsi mielikuvaa – sehän on vain aivojesi tuottama mielikuvituksen tuote: tee siitä paremman tuntuinen muuttamalla värejä, ilmeitä, paikkoja, ääniä, musiikkia. Jos jokin tuntuu liian isolta tai päällekäyvältä, muuta se pienemmäksi tai siirrä kauemmas. Millainen kuva olisi, että se ei tuntuisi sinusta ollenkaan pelottavalta? Voit leikitellä muutoksilla rajattomasti, koska mielessä KAIKKI on mahdollista!
- Kiitä lopuksi itseäsi siitä, miten rohkea olit ja onnittele itseäsi selviytymisestä. Palaa takaisin tähän hetkeen ja mieti, mitä otit harjoituksesta mukaasi: löysitkö jotain hyviä keinoja tai oivalsitko jotain uutta?
- Jos huomaat, että sykkeesi jäi koholle tai keho ylivirittyneeksi, tee jokin vagushermoa rauhoittava harjoitus tai hiero vaikkapa rauhoittavia pisteitä kehostasi. Tee jotain ihan muuta, sellaista, joka saa olosi hyväksi ja turvalliseksi. Ei ole vaarallista, jos keho ja aivot jäävät vielä työstämään pelkoa, ne rauhoittuvat kyllä, kun huomaavat olevansa turvassa.
- Kun kohtaat vastaavan tilanteen tai jonkin erilaisen sovelluksen siitä, yritä rauhoittaa itsesi kuten harjoituksessa ja kokeile, voitko hyödyntää löytämiäsi keinoja. Mitä useamman kerran harjoittelet, sen enemmän hallinnantunnetta saat kerättyä oikeiden tilanteiden varalle.
- Jos et onnistu oikeassa tilanteessa yhtään paremmin, ole silti itsellesi lempeä ja anna muutokselle aikaa. Tarkoitus ei ole kerrasta unohtaa koko pelkoa, vaan löytää siihen lempeämpiä, uusia näkökulmia. Vaikka pelko pysyisi, suhtautumisesi siihen voi kuitenkin muuttua. Olet silti tärkeä, hyvä ja ihana, vaikka sinulla onkin tällainen pelko.
Aloita myös siitä, ettet vähättele omaasi tai varsinkaan toisen pelkoa, vaikka toisen paniikinaihe ei pelottaisi sinua ollenkaan. Tunne on aina todellinen sen kokijalle, eikä auta yhtään, että toteaa: ”Eihän tuo nyt mitään, ei tässä ole mitään pelättävää.” Se toinen todennäköisesti kyllä tietää, että pelko on ihan järjetön. Jos jännittää niin, että tuntee kuristuvansa, ei paljon lohduta, jos toinen naureskelee vieressä: se vain lisää turvattomuuden tunnetta, kun tuntee, ettei tule otetuksi tosissaan. Sopiva tsemppaileminen on tietysti aina paikallaan, mutta sellainen, joka auttaa selviämään ja onnistumaan, ei sellainen, joka vähättelee tunnetta ja kokemusta.
Sain nuorena diagnoosiksi sosiaalisten tilanteiden pelon, vaikka en kokenut varsinaista pelkoa – jatkuvaa väsymystä ja epämiellyttävyyttä kyllä. Kun viimein sain kiinni terapiakontaktista, ja kerroin, että ihmisjoukot väsyttävät ja ahdistavat, terapeutti kysyi: ”Ahaa, no mitä ajattelit asialle tehdä? Pitäiskö sut laittaa pellekouluun vai?” Tajusin kyllä, että yritys oli ystävällinen ja tarkoitus oli houkutella minua keksimään keinoja ahdistuksen lievittämiseen, mutta koin kysymyksen lähinnä vähättelynä: ”Älä sinä tyttöhyvä siinä kitise, vaan mene siedättämään itseäsi.” Jos kyseessä olisi ollutkin pelko, se tietysti olisi voinut siedätyksellä lievittyä (ja jännittäminen on lievittynytkin!), mutta introvertin, ujon ja herkällä hermostolla varustetun ihmisen perimmäistä luonnetta ei pelleilyllä muuteta, vaan se säilyy melko epäilevänä ja herkästi hälytystilaan laukeavana aina. (Olisin siis pellekoulun sijaan toivonut, että joku olisi kertonut minun olevan näitä kaikkia kolmea.) TIETO siis lisää turvaa ja omaa asennettaan voi muuttaa.
Kiinnostava yksityiskohta Outolintu-sarjassa on myös juuri se, että toista voi AUTTAA pääsemään oman simulaationsa läpi – eiväthän toisen pelot ole välttämättä omia pelkoja. Tämähän toimii myös oikeassa elämässä! Kun toinen ottaa kädestä ja auttaa hyppäämään katolta, se on huomattavasti helpompaa kuin yksin. Usein ajatellaan tiukasti omassa kuplassa, miten pelottavia ja kamalia eri asiat ovat, mutta kun niitä avaa toisille ja tekee yhdessä, ne eivät välttämättä näytäkään enää niin kauhean pelottavilta. Ja vaikka näyttävät, toisen tuki ja turva tuovat luottamusta tilanteesta selviämiseen. Koska pelottavissa tilanteissa uppoamme omaan ajatussotkuumme, on välillä vaikea muistaa, miten toinen voisi tulla avuksi tai ainakin jakaa (ja samalla puolittaa) pelon kokemuksen. Tilanteeseen astumista auttaa, kun toinen on vieressä ja pitää kädestä, tai tsemppaa ja kannustaa. Omia pelkojaan voi olla vaikea myöntää, koska niitä hävetään niin paljon. Helposti kuvitellaan, että toiset ovat paljon rohkeampia kuin minä, mutta kyllä jokaisella on omat paniikinaiheensa. Hienoahan on juuri se, että ne ovat kaikilla erilaisia, koska siten voimme selvitä yhteistyöllä: se mikä saa toisen lamaantumaan pelosta, ei välttämättä toisesta tunnu miltään. Pelkoja ei voi asetella arvojärjestykseen, eikä varsinkaan niitä kokevia ihmisiä.
Mitä sinä pelkäät? Olisiko niistä joku sellainen, mihin voisit soveltaa pelkosimulaatio-harjoitusta? Jos pidät kirjoittamisesta, voit tehdä saman myös kirjoittaen – sanallistaminen avaa asioita jälleen uudesta näkökulmasta. Teen tämän pelkosimulaation (ja monta erilaista sovellusta siitä) myös mielelläni kanssasi, jos haluat sen ohjattuna versiona. Jos harjoitusten tekeminen etäyhteydellä on yksi jännittävistä tilanteistasi, ei hätää: valitse Kirjeystävä-versio, niin autan sinua eteenpäin kirjallisesti ilman kameroita ja tarjoan lisäksi muita pelkojen työstämiseen liittyviä tehtäviä, joita voit pohtia itsenäisesti. (Ja voit valita sen joka tapauksessa, vaikka etäyhteys ei jännittäisikään!)
Turvallista matkaa pelkojen äärelle! ❤️
T. Mielimatkaoppaasi Laura
Ps. Käy kuuntelemassa somesta (IG, FB) video/videot, missä pohdin mm. pelkoja, jännittämistä ja vertailua!
Lisää kommentti
Kommentit