Unelmista totta?

Törmäsin eilen erääseen videonpätkään, jota jäin miettimään. Siinä puhuttiin manifestoinnista, mikä sanana nostattaa ainakin minulla karvat pystyyn, vaikka sinänsä asia ei ole lainkaan niin mystinen ja outo, kuin mitä itsekin alun perin kuvittelin. Tämä nyt ei ollut siis se, mitä jäin miettimään, mutta alustan nyt ensin hieman tätä manifestointi-asiaa ja suhdettani siihen noin ylipäätään, jotta edes itse pysyisin kärryillä omassa ajatuksenjuoksussani. 

Aluksi pidin itsekin manifestointia ihan outona juttuna, kunnes tutustuin siihen paremmin ja totesin, että nou big deal, tätähän minäkin teen oikeastaan koko ajan. Tai olin tehnyt tietämättäni, eikä minulla ollut mitään hajua että asialla on jokin hieno nimikin. Itse puhuin oikeastaan vain unelmoinnista, mikä oikeastaan onkin vähän sama asia. Sana manifestointi minusta kalskahtaa mystiseltä sanalta ja vähän turhan hienolta noin muutenkin, mikä tekee siitä ehkä hieman vaikeasti ymmärrettävän ja sellaisen asian, joka kuuluu pääasiassa kaikenlaisille hörhöille ja hihhuleille. Asia ei kuitenkaan ole ollenkaan niin, vaan kyllä ihan tavallinen tallaajakin taatusti manifestoi asioita, mutta kuten minä, ei tiedä tekevänsä niin. 

Manifestointi tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että visualisoit jonkin haluamasi asian, niin kuin se olisi tapahtunut jo nyt, ja jonkin ajan päästä huomaat, että asiasta onkin kovaa vauhtia tulossa totta. Toisinaan siihen menee kotvanen aikaa, varsinkaan isot laivat eivät hetkessä käänny, mutta toisinaan unelmamme yllättää ihan puskista juuri sillä hetkellä, kun kaikkein vähiten sitä osaamme odottaa. Ja usein vieläpä eri tavalla, kuin alun perin olimme odottaneet, mutta kuitenkin. Moni on sitä mieltä, että tapahtumien kulku on vain sattumaa, emmekä itse pysty unelmien toteutumiseen vaikuttamaan, mutta mitä enemmän olen asiaa tutkiskellut, sen vakuuttuneempi olen siitä, että syy-seuraus-suhde on aika ilmeinen. Sanana manifestointi kuitenkin kuulostaa minulta edelleen sen verran oudolta, että se ei omaan suuhuni kovin sujuvasti vielä sujahda, joten puhun ehkä mieluummin unelmoinnista ja sen merkityksestä noin ylipäätään. Se on ehkä helpompi ymmärtää ja ottaa vastaan, eikä se kuulosta siltä, että siihen osallistuu kaikki universumin voimat ja henget, vaikka toki, no, aika laajasti siihen tietysti monenlaista liittyykin. 

Aika moni ymmärtää manifestoinnin hyvin yksinkertaistettuna, sellaisena, kuin se esimerkiksi The Secret / Salaisuus- elokuvassa ja kirjassa esitetään. Siinä nimenomaan kehotetaan visualisoimaan asiat niin kuin ne olisivat jo tapahtuneet, ja ne yllättävästi tapahtuvat. Suoraviivaista ja houkuttelevaa, mutta kertoo ehkä vain yhden näkökulman koko manifestointi-asiaan. Todellisuudessa prosessi ei ehkä ole ihan niin suoraviivainen, kuin kirja (joka löytyy myös omasta kirjahyllystäni) antaa asian ymmärtää. Perusperiaate on kuitenkin pääpiirteissään sama, joten en nyt ala tässä siitä sen enempää. Jos voit visualisoida sen päässäsi, se on mahdollista toteutua myös oikeasti.

Käsityksemme on hyvin pitkälti se, että kaikki se, mikä tapahtuu oman päämme sisällä, ei millään tavalla vaikuta siihen, mitä ulospäin tapahtuu tai varsinkaan siihen, millaisia asioita meille elämässämme tapahtuu. Tuntuu hölmöltä ajatella, että jokin oma ajatus, saati nyt unelma, voisi liikutella jotain universumin palasia siihen malliin, että unelmamme tulisi oikeasti mahdolliseksi - etenkään silloin, jos unelma tuntuu tosi kaukaiselta tai ihan sekopäiseltä. Sehän on vain AJATUS! Niin minäkin ajattelin, kunnes jouduin myöntymään, että sori, olin niin väärässä kuin olla ja voi, ja ihan kaikella mitä ajattelen, onkin erittäin suuri vaikutus siihen, mitä tapahtuu. Ja huomasin, että itse asiassa olin todellakin unelmoinut omia unelmiani toteen - voisipa jopa sanoa, että aika kauniisti kaikkien manifestoinnin sääntöjen mukaan - vaikka en siis todellakaan tiennyt tekeväni niin. Oli siis pakko nöyrtyä ja myöntää, että asiassa taitaa olla joku vinha perä. Vaikea väittää vastaan sellaista, minkä on itse jo todennut todeksi. Tietenkään en tarkoita sitä, että ihan jokainen satunnainen, ikävän tunteen puuskahdus muuttuisi oikeasti todeksi, vaan sitä, että jos jotain tiettyä juttua jaksaa vähän reilummin vanutella mielessään, se alkaa kyllä tuottaa tuloksia jossain kohtaa.

Ajattelemme usein myös, että unelmien ja visioiden pitäisi olla suuria ja maailmaa mullistavia, jotta niistä olisi jotain hyötyä. Koko ajan toteutamme pieniä unelmia, joita emme edes huomaa. Kun vaikkapa pysähdymme pieneksi hetkeksi olemaan toiselle läsnä, se voi muuttaa koko vuorovaikutuksen kulun ja sitä kautta saatamme yllättäen löytää vaikkapa jonkin kadotetun ja kaipaamamme yhteyden hetken, jota emme oikeastaan osanneet edes tietoisesti kaivata. 

Tarvitaan kuitenkin usein myös omia pieniä askelia, jotka vievät tietoisesti tai tiedostamattaan kohti päämäärää. Ei auta, jos vain istuu itkemässä, vaan on myös ihan suotavaa tehdä ja ottaa askelia, jotka ehkä mahdollisesti voivat auttaa unelman toteuttamisessa. Kiintoisaa on se, että emme tiedä, mitä nuo askeleet ovat, mutta ainakin itse olen ottanut ohjenuorakseni sen, että ei tarvitsekaan tietää: kun vain luottaa prosessiin ja tekee asioita, jotka itsestä TUNTUVAT hyvältä, menee joka tapauksessa oikeaan suuntaan. Useimmiten se, ettei tiedä ja vain heittäytyy elämän vietäväksi, onkin paras tapa nähdä mahdollisuuksia ihan kaikkialla - silloin niihin voi myös tarttua. Jos on jokin tosi tiukka valmiiksi laadittu käsikirjoitus siitä, miltä unelman pitäisi näyttää, kaikki muut unelmaan vievät polut menevätkin ihan sivu suun: emme vain huomaa niitä lainkaan, koska olemme keskittyneet jahtaamaan jotain tietynlaista polkua. Yllätymme iloisesti, kun tupsahdammekin unelmaamme jostain ihan ihme reitiltä, tai tajuamme saaneemme jotain paljon parempaa -sellaista, jota emme olisi osanneet mitenkään etukäteen edes kuvitella. Vaikka mielikuvituksemme on oikeastaan rajaton, näissä kohdin huomaamme, miten rajallisesti ja kapeakatseisesti me silti maailmaa havainnoimme. 

Mitä tässä nyt yritän selittää? (Senkun tietäisi!) Lähinnä kai sitä, että se, mitä ajattelemme, ja millaisia asioita pidämme itsellemme mahdollisina, alkavat elää omaa elämäänsä, aluksi hyvin tiedostamattomasti, mutta ohjaten silti hyvin voimakkaasti tekemisiämme ja olemistamme. Vaikka emme itse tiedosta sitä, teemme asioita, jotka ovat ajatustemme tulosta: jos pelkään jotain, välttelen sitä, ja jos rakastan jotain juttua, teen sitä erittäin mielelläni. Jos viihdyn tiettyjen ihmisten seurassa, hakeudun heidän seuraansa, enkä valikoi ystäväpiiriini henkilöitä, joiden kanssa kemiat eivät kohtaa. Valitsen asuinpaikkani, opiskelualani, työpaikkani, sen kaupan ja kirjaston jossa useimmiten käyn, omien ajatusteni ja ajatusmallieni pohjalta. Valitsen itselleni sellaisen hiusmallin tai värin, joka minua miellyttää, luen itseäni kiinnostavia kirjoja tai katson kiinnostavia elokuvia. Tottakai kaikkeen vaikuttaa koko oma historiani, muistot ja kokemukset, mitkä muokkaavat ajatusmaailmaani koko ajan. Näiden kaikkien pienenpienten valintojen pohjalta rakentuu se polku, jota pitkin etenen. 

Mutta siis se, mitä ajattelen, ohjaa aktiivisesti kaikkea toimintaani. Entä jos ajattelen juurikin sitä, mitä haluan tapahtuvan? Jos näen sen olevan totta jo nyt, miten se vaikuttaa siihen todennäköisyyteen, että asia oikeasti tulee joskus todeksi? Alan toimia huomaamattani unelmani eteen. Askeleet ovat huomaamattomia, mutta askelia silti. Ja jos voin ottaa vielä tietoisia, isompia askelia, olen entistä lähempänä omaa unelmaani. Jonain päivänä huomaan, että olen mennyt juuri siihen suuntaan, mihin halusin mennä. Jos sen sijaan murehdin menneitä ja valmiiksi jo suren sitä, mikä kaikki minulle ei voi olla mahdollista, miten se vaikuttaa omaan polkuuni? Unelmointi ei ole siis vain hölmön hommaa - olisi hölmöä jättää unelmoimatta! Se on erittäin terveellistä niin keholle kuin mielelle, ja oikeasti vie meitä kohti niitä asioita, jotka koemme merkityksellisinä ja tärkeinä. 

Siinä pätkässä, minkä katsoin ja jota jäin pohtimaan, puhuttiin siitä, miten suuri merkitys on sanavalinnoilla: jos koko ajan toitotan itselleni sitä, että HALUAN jotain lisää, TOIVON asioita tapahtuvaksi, ODOTAN unelmien toteutumista - voiko käydä niin, että saankin vain lisää haluamista, toivomista ja odottamista? Entä jos unelmani ei toteudukaan sen vuoksi, että koko ajan manifestoin itselleni vain lisää odotusta, toivomista ja haluamista? On aivan eri asia koko ajan odottaa jotain tapahtuvaksi, kuin uskoa ja nähdä se totena jo nyt. Ei ole siis ihan sama, millä tavalla unelmia esittelen itselleni, vaan perussääntöjä on se, että asiat täytyy visualisoida todeksi NYT. Jos unelmoin ihanasta uudesta ihmissuhteesta, en voi koko ajan ODOTTAA sen tapahtuvan, vaan minun on toimittava, ikään kuin se olisi totta jo nyt, jos ei muuten, niin vaikkapa unelmoimalla itselleni viihdyttävän iltasadun kyseisen henkilön seurassa. Jos unelmoin ihanasta uudesta kodista, voinko alkaa pakkaamaan tavaroita jo nyt ja tekemään samalla tilaa uudelle muutolle? Jos vain koko ajan elän tulevassa, unelmani pysyykin tukevasti tulevassa - sitähän minä haluan? Energia on ihmeellinen asia, ja sillä, millaista energiaa säteilen ympärilleni, on ihan helkutinmoisen suuri vaikutus siihen, mitä tapahtuu ja mitä ei. Asiat etenevät kyllä, jos vain olen itse oikealla energialla ja asenteella liikenteessä. Jos koko ajan yritän kontrolloida ja ohjailla prosessia, hommat menevät helposti vinoon: mahdollisuudet lipeävät otteesta ja alan murehtia sitä, mikä menee väärin. Samalla myös koko keho jännittyy ja stressaantuu, mikä ei millään tavalla edistä avointa ja vastaanottavan energian virtausta. 

Kävin tänään kasvohoitajalla, joka sanoi melkein heti sisään astuessani: "Älä ainakaan hyvä ihminen ala yhtään stressata ihoasi, sillä se on kaikkein varmin keino saada se voimaan huonosti." Tiedän, pelkästään ajattelemalla kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita saan koko kehoni toimimaan sen mukaisesti. Parasta ihonhoitoa onkin siis luottaa prosessiin ja nähdä hyviä asioita.  

Ai niin, mitä siis olen unelmoinut todeksi? No, jotain nyt mainitakseni: yläasteikäisenä olin satavarma, etten ikinä löydä ketään, koska olen mitäänsanomaton, ujo, pieni, herkkä ja huonoihoinen. (No jep, useimmat teinit ovat.) Jossain kohtaa tämä kuitenkin kääntyi sisäiseksi rauhan tunteeksi siitä, että se oikea kyllä tulee elämääni sitten, kun aika on oikea. Se ON jossain, ja löydän sen. Unelmoin ihanasta, kiltistä, ihan tavallisesta (mutta silti vähän pähkähullusta) pojasta, ja kuinka monta iltaa uneksinkaan, miten me yhdessä viettäisimme aikaa kahdestaan jossain hotellissa tai mökissä, kaukana kaikesta perushälinästä ja arjesta. Olin keksinyt unelmapoikaystävälleni jopa nimen (jota en nyt tässä paljasta, mutta ajattelin, että se voisi olla ihan kiva, sellainen kiltin ja tavallisen poikaystävän nimi). Hetkellä, kun kaikkein vähiten asiaa ajattelin, törmäsin ihmiseen, joka oli kaikkea tätä NIMEÄÄN MYÖTEN, ja joka - ylläripylläri! - asui työnsä takia HOTELLISSA kaukana kaikesta! En yleensä toimi sillä tavalla, kuin tuossa tilanteessa toimin, mutta minulle tuli jokin pakottava tarve tehdä asiat juuri niinkuin tein. Olen jälkeenpäin miettinyt, mistä tuo tarve kumpusi: ehkä jokin kohtalonsormi yritti melko rajusti huomauttaa, että TUOSSA on tilaisuus, TARTU SIIHEN PÖLLÖ nyt tai ei koskaan! Jos en olisi huomannut tilaisuutta, en tiedä mitä olisi tapahtunut. 

Tuossa kohtaa meinasi pikkuisen käydä heikottamaan, ja minun on edelleen näiden kahdenkymmenen vuoden jälkeen vaikea uskoa, että oikeasti löysin tuon ihmisen, hetkellä, jolloin vain kaikki universumin palaset loksahtelivat paikoilleen.

Tästä muutama vuosi eteenpäin todistin samaa prosessiin luottamista uudelleen: aloin tahtomattani stressata raskaaksitulosta, joka olikin aluksi hieman haastavaa, mutta heti kun lopetin stressaamisen ja säätämisen, tulin raskaaksi. Jostain syystä molemmista lapsista olen tiennyt, että NYT se tapahtuu, ovulaation hetki on ollut jotenkin erilainen kuin kaikki muut. Jostain syystä olin myös varma, että saan kaksi poikaa, vaikka ihan muuta aluksi itselleni uskottelin  (ja onneksi sain, sillä en olisi ikinä selvinnyt teinityttöjen äitinä!) (Olin ostanut kirppariltakin valmiiksi sinivihreitä vaatteita, joten mitenpä siis tulija olisi voinut mitenkään olla tyttö.🙃) Oliko millä ajatuksella sormensa pelissä siinä kohtaa, kun mietin ADHD-lasten työprojektissa aika paljon ADHD-lapsia, ja itse sain sellaisen - parhaan äitiyden ja kärsivällisyyden opettajani ikinä? Toisinaan universumi siis ehkä kuulee kutsun sielläkin, missä en aikonut sitä alunperin esittää, mutta loppujen lopuksi olen todennut, että onneksi kuuli - en olisi pärjännyt ilman. 

Olin myös varma, että pääsen töihin heti valmistuttuani yliopistosta, ja pääsin, olematta päivääkään työttömänä. Lapsuuteni suurin unelma oli kirjoittaa kirja, ja kirjoitin. Tilaisuus hyökkäsi kimppuun ihan puskista ja oikeastaan vasta kirjaa julkaistaessa tajusin, mitä oli tullut tehtyä.  Uupsis!

Jos jokin juttu ei tunnu etenevän, tai tapahdu, tiedän siis jo aika hyvin missä on vika: joko yritän kontrolloida asiaa liikaa tai en oikeasti ole valmis ottamaan sitä vastaan, jokin muu parempi vaihtoehto odottaa ihan nurkan takana. Jossain vaiheessa esimerkiksi haaveilin omakotitalosta, kunnes tajusin, että en olisi jaksanut sitä mitenkään hoitaa ja huoltaa - rivitalokoti on paljon meille sopivampi ratkaisu. Unelmat siis voivat ja saavat muuttua ja monesti ympäröivä todellisuus on meitä paljon fiksumpi: olisin ollut ihan pulassa, jos olisin saanut omakotitalon! Pitkän aikaa myös hain töitä, joista en ollut oikeasti kiinnostunut, ja koska en niitä (yllätys!) saanut, tarjoutui viimein loistava tilaisuus tehdä haaveilemani opinnot ja perustaa oma yritys. Jos olisin saanut töitä, en olisi tässä nyt. Ja olen siitä ikuisesti kiitollinen.

Vuosi sitten tein sänkyni viereen seinälle unelmakartan, johon kirjoitin itselleni tärkeitä asioita. Huomaan, että osa niistä on jo toteutunut, näin lyhyessä ajassa ja monet ajatukset ovat hioutuneet jo täysin osaksi omaa ajatusmaailmaani, vaikka silloin osa tuntui vielä olevan hyvinkin kehitysasteella. Ehkä osasyy on se, että asiat ovat ensimmäisinä silmieni edessä aamulla ja viimeisinä illalla? 

Jos näin jälkeenpäin miettii, tärkeintä on ollut vain luottaa prosessiin ja siihen, että asiat kyllä tapahtuvat ja vievät kohti oikeaa polkua. Olen vain tehnyt asioita, joita rakastan. ❤️